Category Archives: Mustarinda

Paljakan Kuusen kanssa


Saapuessani Mustarindaan emäntäni Hanna osoitti jo matkalla korkeaa kuusta joka näkyi ruohottuneen metsätien perällä ja sanoi sen olevan paikkakunnalla huomattava puu. Sittemmin olen kysellyt ihmisiltä ja se tiedetään kyllä, mutta ei siihen ole yhdistetty sen kummempia tarinoita tai kertomusta miksi se on jätetty sinne kasvamaan nuorten kuusten keskelle. Ei sillä myöskään ilmeisesti ole mitään erityistä nimeä, omissa videoissani kutsun sitä nyt nimellä The Spruce in Paljakka. Olen nimittäin ottanut tehtäväkseni vierailla sen luona useaan otteeseen ja kokeilla eri lähestymistapoja ja aiemmin käyttämiäni keinoja esiintyä kameralle sen kanssa. Niinpä olen kiertänyt sen ympäri, kuvannut sitä juuresta latvaan, istunut sen juurella, katsellut sitä läheltä ja kauempaa, kurottanut kohti sen oksia, ja jopa yrittänyt maata maassa sen alla jalat runkoa vasten. Mutta ne yritykset kamerani sensuroi, kieltäytymällä toimimasta. Olen koonnut joitakin kuvia ja videoita jokaisesta vierailustani RC alustan sivulle, tänne. Jonakin päivänä ehkä kirjoitan artikkelin, jossa valitan vaikeutta esiintyä yhdessä tuollaisen jättiläisen kanssa ja käyn läpi kaikki yritykseni. Mutta nyt jatkan vielä kokeitani, pari viikkoa minulla on aikaa tuskailla kuusen kanssa ja nauttia viilenevästä syksystä täällä korvessa, ikimetsien keskellä.
 

 

 

 
 

With a Birch in Mustarinda


Going out to find a tree to befriend was the first thing to do yesterday, when waking up in the Mustarinda House in Hyrynsalmi, where I will spend all of September. The house is a former school situated up on the Paljakka Hill right next to the protected old-growth forest in the Paljakka Strict Nature Reserve. The forest is mostly tall spruce trees with occasional birches and aspen. The trees around the house are interesting-looking old birches, and I chose one of them, behind the house, towards the forest (see image above, yesterday, and below, today). The small spruces growing next to the birch caught my eye, and I thought I could join them in reaching up towards the crown of the birch. The dry tree trunks in the meadow to the left in the image are an insect hotel, an artwork of by Markku Hernetkoski. So, my plan is to continue my practice of “becoming a tree” together with the birch while I am here – for the whole month, actually. (You can follow my diary on the RC, here.) I hope to find some other trees to work with as well, but this birch will be my trusted diary companion come rain or shine. I am happy to be in this exceptional place – see Mustarinda website – and hope that my time here will be productive. My plans include writing the first version of the text to a small book called Performing and Thinking with Plants. Anyway, I am enjoying the luxury of being so near to what we would call “korpi” in Finnish, which would probably translate as “wilderness”, but is not really the same. According to the Wiktionary it is either “a boreal forest type appearing on moist moraine soils, characterized by dense growth of spruce as the dominating tree species and deep layer of moss as undergrowth”, or simply a deep forest, an area remote from dense population; backwoods, backwater, the sticks or even a type of desert. Well, there is dense growth of spruce and plenty of moss. And the area is not too densely populated, the nearest village is 23 km from here. Ideal for focusing on trees, one would imagine…
 

 
 

Mitt i Mustarinda


Min första dag i Mustarinda huset uppe i Hyrynsalmi, bortom Kajana i nordöstra Finland, intill Paljakka naturreservatet med dess urskog lider mot sitt slut, och det är snart dags för bastu. Mer om stället på webbsidan, här. Idag inledde jag ett slags dagbok tillsammans med en gammal björk på gården, och gick den kortare stigen in i skogen – helt magisk terräng faktiskt. Det enda jag saknar är vatten – en sjö, en tjärn, en å, nånting. Det finns ett kärr alldeles intill, men det har inget öppet vatten. Och den lilla ån som rinner under landsvägen inte så långt härifrån, befinner sig på det fridlysta området där man inte får röra sig. Gränsen är märkt med vita målade streck på trädstammarna… Jag vågade mig upp i utkikstornet idag, och från den högsta avsatsen kunde man se vida omkring – skog, skog, skog så lång ögat når. Men inte att undra på det, österut är det skog hela Sibirien igenom, och västerut är det mest skog innan kusten. Ett radiotorn rätt nära uppe på fjället eller berget är det enda som påminner om människorna. Det finaste med det här stället är tystnaden. I skogen är det faktiskt tyst, om det inte är något djur eller vinden som för oväsen, och då hör man det faktiskt. Det sägs att det här är ett av landets mest snörika områden, och för något år sedan fanns det så mycket snö att många trädtoppar bröts. Man kan se spåren av det i skogen. – Min plan är att hitta någon uråldrig gran att tillbringa en dag med, förutom björken som jag hälsar på dagligen, och så skriva på texten till boken Performing and Thinking with Plants. Få se om jag får något gjort, just nu känns det som om jag helst skulle bara vandra i skogen…
 

 
 
 

Matkalla Mustarindaan


Syyskuun ensimmäinen päivä junassa, matkalla Helsingistä Kajaaniin, ja sieltä bussilla Hyrynsalmelle, josta minut – meidät (neljä naista) – haetaan autokyydillä Mustarinda taloon. En ole aiemmin vieraillut paikassa, ja nyt asetun sinne kuukaudeksi. Mustarinda on jo varsin maineikas taidekeskus ja residenssi, ja kokeilu, johon liittyy pyrkimys toimia jollakin tavoin ekologisesti järkevästi. Seuralla on monipuoliset verkkosivut, ja niiden perusteella päättelen, että paikka on keskellä metsää, vailla minkäänlaista vesistöä lähistöllä. Odotan jännityksellä tulenko viihtymään, löydänkö lähistöltä puita joiden kanssa tehdä tuttavuutta, minkälaiselta tuntuu ikimetsän läheisyys ja onnistunko kirjoittamaan ensimmäisen käsikirjoitusversion suunnittelemastani kirjasta, jonka työnimenä on Performing and Thinking with Plants. Viime vuoden jatkuvan matkustamisen jälkeen, ja palattuani koronan takia kotiin Helsinkiin Johannesburgista jo maaliskuussa, tämä on ensimmäinen matka pitkään aikaan. Ja syyskuu on hyvä residenssikuukausi. Muistan elämäni ehkä taiteellisesti tuottoisimman kuukauden Farrera de Pallarsissa Pyreneillä syyskuussa 1999, ja myös residenssi Nidassa Kuurinniemellä Liettuassa vuonna 2017 oli syyskuussa. Syyskuussa on vielä valoisaa ja suhteellisen lämmintä, mutta enää ei olla lomatunnelmissa vaan sadonkorjuu jatkuu ja ihmisetkin varustautuvat talven varalle, jos ei muuten niin poimimalla puolukoita. Niin minäkin varmaan tulen tekemään, mutta yritän myös kuvata ja kirjoittaa…