All posts by Annette Arlander


From the Mainland

Video works in The Telegraph on Harakka Island 15–26 July 2020, noon to 5 pm.
Welcome to the opening on Monday 14 July at 4-6 pm.
The following works are included in the exhibition:
With Elms in Kaivopuisto 1 & 2 (2018)
In 2017, between 10.1. and 17.12., I visited a group of elms in Kaivopuisto Park in Helsinki altogether 101 times. I video recorded and edited these visits into a two-channel installation (1h 41 min 10 sec.), with one-minute images of each visit, here combined as a split-screen version.
With an Alder in Kaivopuisto (2018)
In 2017, between 12.1. and 17.12., I sat on an alder stub in Kaivopuisto park in Helsinki altogether 100 times. I video recorded and edited these sessions into a video (1h 40 min 10 sec) with one-minute images of each session.
With the Maple Tree (Corona Diary) (2020)
During the spring 2020, between 29.3. and 31.5., I performed daily for a video camera with a maple tree in the yard of Tehtaankatu 18 in Helsinki, and edited the performances into a diary of sorts (62 min 22 sec).
The works are linked to the projects Performing with Plants and Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees


Videoteoksia Harakan lennättimessä 15–26.7. 2020 klo 12–17.
Tervetuloa avajaisiin tiistaina 14.7. klo 16-18.
Seuraavat työt ovat esillä näyttelyssä:
With Elms in Kaivopuisto 1 & 2 (2018)
Vuonna 2017, 10.1. ja 17.12. välisenä aikana vierailin jalavaryhmän luona Kaivopuistossa Helsingissä yhteensä 101 kertaa. Kuvasin vierailut videolle ja editoin niistä kaksikanavaisen installaation (1t 41 min 10 sek.), joka sisältää minuutin jokaisesta vierailusta, tässä yhdistettynä “split-screen” versioksi.
With an Alder in Kaivopuisto (2018)
Vuonna 2017, 12.1. ja 17.12. välisenä aikana istuin lepän kannolla Kaivopuistossa Helsingissä yhteensä 100 kertaa. Kuvasin istunnot videolle ja editoin niistä videon (1t 40 min 10 sec), joka sisältää minuutin jokaisesta istunnosta.
With the Maple Tree (Corona Diary) (2020)
Keväällä 2020, 29.3. ja 31.5. välisenä aikana esiinnyin kameralle päivittäin vaahteran kanssa Tehtaankatu 18 pihalla Helsingissä, ja editoin esitykset eräänlaiseksi päiväkirjaksi (62 min 22 sec).
Työt liittyvät projekteihin Performing with Plants ja Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees

Från fastlandet

Videoarbeten i Telegrafen på Stora Räntan 15–26.7. 2020 kl. 12–17
Välkommen på vernissage tisdagen den 14.7. kl. 16-18.
Följande arbeten ingår i utställningen:
With Elms in Kaivopuisto 1 & 2 (2018)
Under året 2017, från den 10.1. till 17.12., besökte jag en grupp almar i Brunnsparken i Helsingfors sammanlagt 101 gånger. Jag spelade in besöken och editerade dem till en två-kanalig video installation (1t 41 min 10 sek.) med en minut av varje besök, här kombinerade till en “split-screen” version.
With an Alder in Kaivopuisto (2018)
Under året 2017, från den 12.1. till 17.12., satt jag på en alstubbe i Brunnsparken i Helsingfors sammanlagt 100 gånger. Jag spelade in seanserna och editerade dem till en video (1t 40 min 10 sek) med en minut av varje besök.
With the Maple Tree (Corona Diary) (2020)
Under våren 2020, från den 29.3. till 31.5., uppträdde jag dagligen för kamera med en lönn på gården till Fabriksgatan 18 i Helsingfors, och editerade uppträdandena till ett slags dagbok (62 min 22 sek).
Verken är kopplade till projekten Performing with Plants och Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees

Exposition and / as Method

These links are related to the public zoom webinar lecture at SKH Stockholm University of the Arts on Monday 22 June a 2 pm
Structure of the talk:
What is an exposition?
Method, or way of doing things
two quotes – composition and concept
Two expositions of my current research project, in process
Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees (archive on the RC)
Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees (blog)
Two examples of recently published expositions related to previous research projects
Annette Arlander, ‘Behind the back of Linnaeus – Bakom ryggen på Linné‘, RUUKKU – Studies in Artistic Research, 14 (2020) [accessed 19/06/2020],
(if interested, see also the archive/timeline of the whole project Performing with Plants: )
“HTDTWP presents: The Transformative Potential of Performance” Annette Arlander, Hanna Järvinen, Tero Nauha and Pilvi Porkola in Leena Rouhiainen (ed.) Proceedings of CARPA 6 Artistic Research Performs and Transforms: Bridging Practices, Contexts, Traditions & Futures Nivel 13 (2019)
a script of our performance in four parts, including a link to a page on the RC with the video shown as a background to my part of the performance, “Revisiting the Juniper”
(if interested, see also the archive/timeline of the whole project How to do things with performance
Examples of methods
The above expositions include examples of one of my main methods, performing for camera with trees in order to create rough time-lapse videos. The video Dear Firethorn Rhus II (with text) 6 min., here as a low-resolution file, is a recent example of trying out a new method, writing to trees next to them.
Two quotes related to “Concept and Composition”
“Two dimensions are combined in a performance. A performance is both a work and an event, both composition and exchange. The dimension emphasized can vary. Therefore, it could me more meaningful to speak of a performance composition and a performance event rather than a performance plan and a performance.[or script and mise-en-scene] /–/ A performance composition is a compound of all the material that is meant to be seen, heard, experienced through touch or kinesthetic sense, rhythms or references to meaning, a kind of base for the performance. A performance composition is not only a mental object or structure, but consists of material, physical and living elements, a collaboratively constructed world or entity, whose core or “soul” can be called the performance world. In an ideal case the performance world is the part of the performance composition, which everybody strives to recreate and embody in each performance event.
The performance event is the performance itself, what takes place in the performance space between performers and spectators. This event is influenced by many other things besides the performance composition. The amount of space in the performance composition left for improvisation or chance occurrences is variable. The performer can change or apply the performance composition according to circumstances and respond to the mood of the moment during the performance event or situation. Correspondingly, the spectator can choose another position or perspective in relationship to the performance, than the one proposed by the performance composition. Two performance events based on the same performance composition, can be very different, or very similar.”
Arlander, Annette “Esitys Tilana” [Performance as Space] Acta Scenica 2 Helsinki: Theatre Academy 1998, p 16. (translated by AA)
“According to Bohr, theoretical concepts (e.g., “position” and “momentum”) are not ideational in character but rather are specific physical arrangements. For example, the notion of “position” cannot be presumed to be a well-defined abstract concept, nor can it be presumed to be an inherent attribute of independently existing objects. Rather, “position” only has meaning when a rigid apparatus with fixed parts is used (e.g., a ruler is nailed to a fixed table in the laboratory, thereby establishing a fixed frame of reference for specifying “position”). /–/ Similarly, “momentum” is only meaningful as a material arrangement involving movable parts. Hence, the simultaneous indeterminacy of “position” and “momentum” (what is commonly referred to as the Heisenberg uncertainty principle [which is about indeterminacy rather than uncertainty] is a straightforward matter of the material exclusion of “position” and “momentum” arrangements (one requiring fixed parts and the complementary arrangement requiring movable parts).”
Karen Barad “Posthumanist Performativity: Toward an Understanding of How Matter Comes to Matter” Signs: Journal of Women in Culture and Society 2003, vol. 28, no. 3, p 814.
Other sources mentioned
Arlander, Annette. Performing Landscape – Notes on Site-specific Work and Artistic Research. Texts 2001-2011. Acta Scenica 28. Theatre Academy Helsinki 2012.
“Om metoder i konstnärlig forskning / On methods of artistic research” in Torbjörn Lind (ed.) Metod – Process – Redovisning Konstnärlig Forksning Årsbok 2014 Vetenskapsrådet 2014, Method – Process – Reporting Artistic Research Yearbok 2014 Swedish Research Council 2014, 13-25 / 26-39.

Katajan kanssa

Maailman ympäristöpäivänä 5 kesäkuuta tuli samalla kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun Harakan saaren luonnonsuojelualueet rauhoitettiin. Sen kunniaksi Harakka Collective, ryhmä nuoren polven taiteilijoita saarella, järjesti tapahtuman sarjassa Island Rehearsals, pääasiassa insta-live streamauksena. Kastehelmi Korpijaakon emännöimään tapahtumaan osallistui myös muutama meistä ”vanhoista” Harakkalaisista pienin elein, puhein tai performanssein. Kun kuulin, että ensimmäinen osa tapahtuisi ns. Lintupiilon luona ehdotin, että voisin käydä tapaamassa vanhaa ystävääni katajaa, jonka luona vierailin ja jota pidin ”kädestä”, siis oksasta, viikottain vuonna 20011-2012. Samalla voisin kiinnittää rajaköyden tolppaan qr-koodin, josta pääsisi katsomaan silloin kuvaamani vanhan videon “Jäniksen vuosi katajan kanssa” lyhyenä versiona. Ja näin teinkin, vaikka osuuteni taisi muuttua eräänlaiseksi ”luonnonilmiöksi” kameran vaeltaessa kohti vajaa, jossa kyltin puhdistaminen performanssina, runonlausunta ja juhlapuhe linnuille tapahtuivat. Seisoin sen ajan kuuliaisesti huivin alla katajan kyljessä, koska luulin että hahmo näkyisi uudestaan kameran palatessa. Niin ei käynyt, mutta se ei haitannut, sillä vaikka loppupuolella aloin väsyä, tulin näin todella viettäneeksi aikaa katajan kanssa.
Kuvassa yllä vasemmalla näkyvä kataja on suhteellisen nuori, vuonna 2011 se oli pelkkä taimi. Vanha katajaystäväni, se jonka luona seisoin, on hiukan taaempana oikealla ja muodoltaan enemmän levällään, naispuolinen kataja kun on. Tänä vuonna siinä ei näkynyt marjoja, ja sen runko oli kostean jäkälän peitossa, mutta se vaikutti kyllä hyvinvoivalta. Paikassa, jossa aikoinaan seisoin, oli avoimeksi tallottu alue, tyhjilleen jäänyt linnun pesä, ja näytti kuin siinä olisi joku isompikin eläin käynyt polkemassa risukon maata myöten. Tuskin kuitenkaan ihminen, sillä kataja kasvaa kaukana rajaköyden ”väärällä” puolella, rahoitetulla luonnosuojelualueella, jonne ihmisiltä on lintujen pesimisaikaan pääsy kielletty. Mitä ihmettä minä siis tein siellä? Muistan pohtineeni rajanylityksen oikeutusta kun aloitin vuoden, mutta päädyin pyytämään (epävirallista) poikkeuslupaa, koska katajia ei silloin ollut muualla saarella. Nyt seisominen siellä ”kielletyllä alueella” tuntui lisäävän sopivasti monimielisyyttä muuten ehkä turhankin harmittomaan eleeseen.
Minun osuuteni taisi kuitenkin olla olennaisempi ohjelmalehtisen tasolla (katso ohjelma tästä) – eri sukupolven taiteilijoita mukana – ja omana kokemuksenani, mutta mikäpäs siinä. Nyt tolpassa on joka tapauksessa linkki videoon, jonka joku utelias ohikulkija voi skannata esiin kamerallaan. Sama lyhyt versio vuodesta katajan kanssa löytyy täältä. Ja video essee, eräänlainen kirje katajalle, jonka laadin CARPA kollokviota varten viime syksynä (teksti englannin kielellä) löytyy puolestaan täältä.
Kaappasin ipadilta puhelimella pari kuvaa insta-live -esityksestä, jonkinlaiseksi todistusasaineistoksi:


Paremman käsityksen ympäristöstä ja katajasta saa ehkä kuvista jotka otin ennen esityksen alkua, vaikka niissä ei tietenkään näy vihreään huiviin kietoutunutta hahmoa, jotka kuvat otti:






The Spruce of Independence

Today I started a new work, a performance with Itsenäisyyden kuusi, the Spruce of Independence, in Kaivopuisto Park. I notised it for the first time a few weeks ago, which in itself is absurd, because I have been walking around in the Park since the 1970’s, but never really payed attention to it, perhaps because it stands in a strange corner of the park, near the entrance to the restaurant. I no longer remember what made me look it up on the internet, but when I saw that it grows in my neighbourhood I decided I would do something with it, as part of the project Meetings with Remarkable and Unremarkable trees. This one surely is remarkable, planted of a seed put in the ground at the time of the declaration of Finnish independence in 1917 and planted on site in the 1930s.
Wikipedia describes the spruce like this (in Finnish).
It is a controversial tree, I suppose, with the strange monument next to it, but it was celebrated in 1967 when lots of small spruces grown from its seeds were distributed around the country, and again during the centennary in 2017.
My first idea was to sit and write letters to it somewhere nearby, as I have done with the spruce on Harakka Island, not so far from there. I knew I could not get the whole spruce in one image, so I considered the possibility of making two versions, one from afar, with the spruce visible between other trees, and another version with me and its lower branches, or something. Only when I finished my Corona Diary, my daily balancing act with the maple in the yard in the house where I live, on the last of May, did I realize what I would do. Rather than write to the Spruce of Independence or hold on to it or what not, I would sinply transpose my balancing act to take place next to the spruce, not necessarily every day, but regularly during the summer or June at least, now when I am in Helsinki anyway. And that is exactly what I did today. Choosing the position of the camera and the framing of the image was not so easy, and I am not very happy with my decision, but it seemed the best solution at least today. The image will look very different when the shadow of the tree falls differently, but that remains to be seen. I chose my position in the shadow based on the circumstances today. What happens next is something else.
Hare are some images from today:


And one from last week (or the week before) when I walked by with my phone:


Tillbaka till Tallen i Brunnsparken

Efter upprepade försök att besöka den lilla tallen uppe på berget i Brunnsparken – den var alltid upptagen med andra besökare – lyckades jag äntligen ha en stund tillsammans med den på lördagen. Det var egentligen en lycklig slump, för det satt flera picknicksällskap rätt nära, men just hos tallen fanns det ännu plats, trots att det var lunchdags, trots att det var solsken och trots att det var lördag. Jag hade tänkt komma tidigare, men det blev inte av. Hur som helst var det skönt att ses igen, och att ha besöket ”gjort”, eftersom det varit en flera veckors paus sedan mitt senaste besök, den andra maj.
Tallen på Hundudden i Stockholm kommer jag inte att kunna träffa på länge, länge, verkar det som. Även om det rent tekniskt skulle vara möjligt för mig att ta mig till Stockholm med hänvisning till att jag måste se till mitt andra hem, har jag ju ingen lust att åka dit nu och riskera smittas av Corona och dessutom sitta i karantän i två veckor efter att ha kommit tillbaka till Helsingfors. Det komiska är, att jag ursprungligen hade tänkt mig tallen som en brevvän, någon att skriva till från Johannesburg. Men snabbt insåg jag att det inte fungerade så, jag hade ingen lust att skriva till tallen om jag inte satt hos den. Så jag har inte skrivit till Tallen på Hundudden sedan januari, eftersom jag inte kunnat besöka den.
På samma sätt hade jag ingen tanke på att skriva till Tallen i Brunnsparken hemifrån eller från någon annan plats, utan ville faktiskt sätta mig hos tallen. Och som ett slags kvarleva från min time-lapse praktik hos träden i Brunnsparken 2017, eller träden i Lill-Jansskogen 2018 och Nobelparken 2019, har jag velat upprepa samma eller åtminstone så gott som samma bild. Jag kommer troligen inte att kombinera bilderna, men även om jag skulle visa dem sida vid sida syns ju upprepningen. Jag vet faktiskt inte riktigt vad det skall bli av dessa små brev till tallen. Jag har lagt upp stillbilder av mina besök på en särskild sida i Research Catalogue, och dessutom skrivit in mitt brev där intill. Jag skriver ju för hand i ett litet häfte, och brukar skriva rent brevet efteråt, så länge jag kan tolka mina kråkfötter. Och breven är alltså i princip ”publicerade” eller öppet tillgängliga, här. Men vad jag skall göra med dem, eller rättare sagt dels de tjugo minuter långa videobitarna och dels brevtexterna, det vet jag inte riktigt ännu.
Ifall jag skulle vilja läsa och spela in breven och använda dem som voice-over, måste jag förmodligen förkorta videorna en hel del, för det tar längre tid att skriva än att läsa en text. Men kanske texterna inte är så intressanta som texter, utan det är själva handlingen att skriva, som syns i bilden, som är det väsentliga. Vi får väl se…



Tallen i Brunnsparken

Min ARA (Arts Research Africa) residenstillvaro i Johannesburg blev kortare än planerat, jag var tvungen att återvända till Helsingfors redan den 20 mars istället för den tionde April. Men nu sitter jag fast här i Helsingfors istället, och kan inte besöka Tallen på Hundudden i Stockholm, eller ens mina krukväxter där. Som ett slags kompensation beslöt jag mig för att leta reda på en liten tall att besöka här i Helsingfors i stället. Och efter en hel del promenader i parker och längs stränder hittade jag en perfekt liten tall här alldeles intill på berget i Brunnsparken. Jag har besökt den bara två gånger än så länge, och funderade på att sitta hos den idag eller imorgon, men det härliga soliga vårvädret försvann till påsken. Just nu är det inte särskilt lockade att sitta där i regnet. Jag skrev några ord om mitt första besök hos tallen på engelska, här, men i princip skriver jag mina brev till tallen på svenska. Breven och besöken finns dokumenterade på RC här.
Det känns som en bra övning att sitta och skriva för hand och att försöka fokusera på tallen genom att tilltala den istället för att tala om den eller för den, i dess namn. Men jag märker nog att jag lätt upprepar mig själv och inte har så mycket vettigt att berätta åt den. Jag är inte heller särskilt bra på att lyssna, jag brukar ofta bli otålig på människor och avbryta dem när jag tror mig veta vad de kommer att säga. Det blir en bra övning för mig att försöka ha tillräckligt med tålamod för att lyssna på den lilla tallen, eller åtminstone försöka göra det. Vad tallen skall få ut av våra möten är sen en annan fråga…


Quarantine diary

When returning from my ARA (Arts Research Africa) residency in Johannesburg, earlier than planned due to the covid-19 outbreak and all the restrictions related to it, I had to stay in quarantine at home for 14 days. In the B&B where I stayed there, I performed more or less daily with the huge Irish oak in the yard (see blog post), and even edited a small video of that practice, available here. After a week or so at home I realized I could continue with a similar practice together with the maple tree in the yard here in Helsinki. And I have continued with that, even though my personal quarantine is over. The general restrictions, and the quarantine of the whole Uusimaa region continues, however, and prevents me from going to Stockholm, for instance, if I would like to – and I am not at all sure that I would, right now.
So what is the practice? I stand for a moment with the maple tree, mostly in the mornings, trying to balance on my toes with arms stretched towards the sky, an exercise called becoming a tree, and call it my Corona diary. The diary is archived as still images on the RC here
I have not decided how long I will continue, now that I can meet other trees as well, like the unremarkable pine in Brunnsparken that serves as a kind of pen pal, like the small pine on Hundudden that I miss and cannot meet now, at least not for a while. I also paid a visit the Spruce of Harakka Island, remarkable because it is the only spruce tree on the island, and decided to visit it every now and then. The maple in the yard is perhaps not so interesting in itself, it functions more like a companion for my practice of balancing. But I do like to see its new leaves burst forth with the spring. Perhaps they will make the diary more interesting…


Harakan kuusi

Palattuani ARA (Arts Research Africa) residenssistä aiottua aikaisemmin koronaepidemian takia, jouduin tietysti kahden viikon kotikaranteeniin. Kun se päättyi olin innoissani aloittamassa “Harakan residenssiä”, enhän ole ehtinyt käyttämään työhuonettani saarella kunnolla pitkään aikaan. En ollut edes nähnyt hienoa Harakka 30 vuotta juhlajulkaisua. Siitä löytyy myös kevyt verkkoon sopiva tiedosto, 19 Harakan_julkaisupienversio. Eilen ja toissa päivänä nautin aurinkoisesta säästä ja huhtikuun paljaista maisemista, mutta tänään tuulinen sadesää sai minut jäämään kotiin. Ehdin kuitenkin käynnistämään pienen “harjoituksen” jota toivon mukaan pääsen jatkamaan jo jossakin vaiheessa ensi viikolla, nimittäin vierailut Harakan kuusen luona. Kun mietin mikä olisi huomattava tai huomaamaton puu Harakassa en voinut olla ajattelematta keskellä saarta kasvavaa kuusta, joka on paitsi saaren korkein puu myös ainoa saarella kasvava kuusi. Mäntyjä ja katajiakin siellä kasvaa useita, mutta jostain syystä ei yhtään ainutta kuusta, tuon suuren puun lisäksi. Ja siinä ei todellakaan ole lainkaan käpyjä. Sian vuonna 2007-2008 istuin kuusen juurella viikoittain, ja elokuussa 2018 kuvasin kuusta uudelleen tehdäkseni vanhoista videoista koosteen, joka löytyy täältä. Nyt halusin nimenomaan puhutella kuusta, kirjoittaa sille tai sen kanssa. Löysin sopivan paikan kalliolla melko kaukana kuusesta, jotta siitä näkyisi vähän enemmän, ja luulisin että löydän kohdan uudelleen, kun seuraavan kerran menen tapaamaan kuusta. Kohta hanhet ja lokit alkavat pesimään, ja silloin voi olla vaikeaa istua kuusen kanssa kaksistaan. Mutta toivottavasti valitsin paikan, johon ne eivät tekisi pesää aivan viereen. Aika näyttää. Kuvat ja kirjeeni dokumentoin joka tapauksessa RC-alustalle, tänne.