Category Archives: suomeksi

Body on the Rocks – videoteoksia


Harakan lennätin 10–15.9. 2019 klo 12–17
Tervetuloa avajaisiin maanantaina 9.9. klo 18
 
Body on the Rocks (remix) 2016, HD 16:9 (16 min. 7 sec)
Esitetty kameralle jalustalla, rannalla Falmouthissa, Cornwallissa sunnuntaiaamuna 24.7. 2016.
Body with a Corpse 2016, HD 16:9 (11 min.)
Esitetty kameralle jalustalla, rannalla Khao Lakin eteläpuolella 27.12.2016.
Sitting with a Corpse 2016, HD 16:9 (5 min 40 sec)
Esitetty kameralle jalustalla, rannalla Khao Lakin eteläpuolella 31.12.2016.
 
 

Kertausharjoituksia


Osana tutkimushanketta How to do things with performance? (HTDTWP) eli Miten tehdä asioita esityksellä, olen palannut Animal Years videosarjan kuvauspaikoille Harakan saarella. Tänään vuorossa oli kataja, jonka luona vierailin lauantai- tai sunnuntai-iltapäivisin jäniksen vuonna 2011-2012. Jo kesäkuussa, kuvatessani lyhyen version Tiikerin vuoden (2010-2011) kuvauspaikalla kävin katsomassa mitä katajalle kuuluu, ja huomasin että se voi hyvin, on jopa saanut seurakseen useampia pieniä katajia.
 
Jostain syystä en ole kirjoittanut blogimerkintöjä vierailuistani tänä vuonna. Viimeksi olen kirjoittanut siitä, miten kiersin rautarengasta lumihangessa Härän vuoden kalliolla joulukuun 20 päivänä, materiaaliksi alustukselle HTDTWP tutkimuspäivään 20 maaliskuuta. Mutta pikavisiitistäni vanhan kivijalan luona kesäkuun 17 päivä, en ole kirjoittanut mitään, ehkä koska olin kiireinen ja koska vierailu oli nimenomaan pikavisiitti. Editoin materiaalista videon Calgaryn konferenssin long table -esitystä varten, jossa olimme kaksistaan Pilvi Porkolan kanssa; Hanna Järvinen ja Tero Nauha olivat mukana vain nukkeina.
 
Aiemmista vierailuistani kirjoitin usein jotakin, ja nyt kun kaikki materiaalit ovat vaarassa tuhoutua – pudotin kovalevyni lattialle, eikä se enää suostunut reagoimaan – tuntuu sitäkin tärkeämmältä kirjoittaa jotakin muistiinpanoja. Kovalevy on toki korjaajalla tutkittavana, ja päätin heti tehdä myös näistä materiaaleista tuplakopiot, mutta silti…
 
Tiikerin vuoden paikan luona käynnistä – vanhan rakennuksen puoliksi nurmettunut betonikivijalka saaren itälaidalla – ei ole paljoa kerrottavaa. Minulla oli pieni matto mukanani, ja harava, jolla huidoin pois korkeaa ruohoa ja mahdollisia hanhihyökkäyksiä. En kuitenkaan tehnyt muuta kuin miniversion yhdestä kierroksesta, ja senkin vain yhdeltä suunnalta. Melkein häpeän omaa laiskuuttani, tai arkuuttani – en halunnut rämpiä ryteikössä, josta aikoinaan sain inhottavan punkin kainalooni. Mutta sen sijaan näin hiukan vaivaa editoinnin suhteen, ja olen melko tyytyväinen lopputulokseen, joka löytyy täältä, kahtena versiona.
 
Entä kataja? Katajan luona vieraileminen oli ehkä mieluisin kaikista vuosista, yhtäältä koska oli hauska pitää sitä ”kädestä”, ja piiloutua huivin sisään, ja toisaalta koska siinä yhteydessä aloitin myös blogin pitämisen. Lisäksi vierailin kaikenlaisten katajansukuisten pensaiden luona eri puolilla maailmaa matkoillani. Niinpä palaaminen katajan luokse tuntui jotenkin merkittävältä.
 
Tarkistin originaalivideon pituuden, 20 min, ja laitoin puhelimen ajastimen varoittamaan 25 minutin kuluttua. Vasta seisoessani katajan luona tajusin, että 25 minuuttia olisi liian pitkä, koska siihen ei sisältynyt paikalle meneminen ja sieltä poistuminen. Ja sitten muistin myös, että kamerani pysähtyy itsestään 21 minuutin kuluttua – miten voinkin aina unohtaa sen. Niinpä laskin hengityksiäni saadakseni suurin piirtein kaksikymmentä minuuttia täyteen (noin 22 min), ja kun palasin katajan luo kamera oli pysähtynyt. Niinpä kuvasin uudelleen lyhyemmän jakson, jotta saisin mukaan myös kuvasta poistumisen.
 
Oli miten oli, katajan kanssa oli helppo olla, se antautui suosiolla kädestä pidettäväksi, ja sen vieressä oli sopiva kohta seisoa kanervikossa. Vasta kuvamateriaalia katsoessa tajusin, että minua tuskin erottaa pensaikosta. Ja minä kun pelkäsin, että sitruunankeltainen asuni olisi liian silmiinpistävä!
 
Tässä pari lähikuvaa katajasta:
 

 

 

 
 
 

Mediaboxi 19.7. – 11.8


Lichen at Allinge eli Allingen jäkälät on esillä Galleria Forum Boxin Mediaboxissa Helsingissä 11 elokuuta asti. Lisätietoja verkkosivuilta, täältä. Mukana on mm. linkki pariin katkelmaan englanninkielisestä tekstistä, jossa puhun nimenomaan tämän työn kuvaamisesta. Koko tekstin tiedot tässä:
“Artistic Research as Situated Practice – Performing with Lichen”. In José Quaresma (ed.) Investigação em Artes – A necessidade das ideias artísticas / Research in the Arts – The need for artistic ideas, Associação dos Arqueólogos Portugueses Lisboa 2018, pp. 15-30.
 

 

Kaivolla ja Seilin saarella


 
Kaisa Salmen kutsumana osallistuin Leena Kelan emännöimään kaivolla -tapahtumaan Saaren kartanossa. Siihen liittyen teimme retken Seilin saarelle, jossa olen käynyt vain kerran aiemmin, ensimmäisen Summer Academy for Artistic Research yhteydessä. Oli hienoa kokea tuo merkillinen saari toiseen kertaan ja toisesta näkökulmasta. “Kaivolla” vietettyjen päivien päätteeksi teimme kirjoitusharjoituksen. Omalta osaltani kuvasin kokemustani näin:
 
Meri on helmenharmaa, vaalea jokin, jota ei usvan joukosta erota. Yhtäkkiä ohi lipuu pienellä luodolla oleva merimerkki, aivan läheltä. Se tulee sumusta ja katoaa sinne taas. Vähitellen näkyy tummia saaria, kalliot ja männyt kohdallaan, aika ja paikka täsmentyvät, saavumme Seilin saarelle. Hämmennyn kun tajuan, että se on yhä siellä, rannan venevajat selvästi tunnistettavia sumusta huolimatta, saman kaltaisia kuin edellisillan kuvissa, saman kaltaisia kuin noin viisi vuotta sitten, käydessäni siellä ensi kertaa. Hämmennyn siitä, että saari on ennallaan, eikä olekaan vain osa minun jo osaksi unohtamaani kokemusta, puoliksi menneisyydeksi muuttunutta muistoa. Se on elänyt omaa elämäänsä nämä vuodet ja on nyt valmis uuteen kohtaamiseen. Ainoa ajatukseni on, että haluan vierailla katajan luona, katajan, joka kasvaa vinossa kirkon kupeessa – ei, ei kupeessa vaan sitä vastapäätä, niityn tai nurmikon toisella laidalla. Se löytyy helposti kävelyretken päätteeksi ja nyt hämmennyn uudestaan, muistin sen olevan isompi – ei kai kataja voi kutistua vuosien mittaan, ellei se kuihdu. Sen viereen oli kasvanut tuomi, joka oli jo sitä korkeampi, melkein kuin samaa kasvia. En tiedä viihtyivätkö ne yhdessä ensin, ja nyt tuomi oli ottanut ylivallan, vai oliko se alusta asti toiminut tunkeilevasti, ängennyt itsensä katajan juurien välistä valoon, tukeutunut siihen tai jotenkin vienyt yhä laajemman tilan. Tuntui väärältä, että se änkesi juuri samaan paikkaan, kun koko nurmikenttä olisi ollut sille tarjolla, mutta tuskin se itse valitsi paikkansa. Jos tuomenmarja oli pudonnut linnun nokasta katajan juureen, sillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin versoa, eikä se ehkä ollut kovinkaan helppoa, kun kataja oli jo siinä. Tai sitten kataja nimenomaan suojeli nuorta tuomen tainta, ehkä tahtomattaan, viikatteilta ja ruohonleikkureilta, jotka niittivät sen sukulaiset heti nuorina muulta nurmikolta. Ja se oli yksin jäänyt siihen katajan kainaloon kasvamaan, pian sitä korkeammaksi, kuin käenpoika pikkulinnun pesässä, ottovanhempiaan isompana. Tuomi oli ottanut minun paikkani. Tuomen viereen ei ollut enää asiaa, ei ollut paikkaa tarttua sitä ”kädestä”, oksasta, ja yrittää hengittää sen aikaa. En osannut edes tervehtiä, se oli jo joku ihan toinen, tuntematon.
Päivä hujahti saarta kierrellessä, tarinoita kuunnellessa, vanhan sairaalan – vankilan – laitoksen pihamaalla jalavan juuria ihmetellessä. Illemmalla oli hetki aikaa vaellella itsekseen, ja minä palasin katajan luokse – ei, käännyin pois ja rantaan. Meri, meri, missä se oli? Kirkkorannassa, hautausmaan rinteen ristien takana veden rajassa kasvoi leppä, joka kurotti veden ylle. Sen vieressä oli vaahtera ja taustalla saarni, meren ja lepän välissä sileää kalliota, ja vielä jotakin polun tapaista. Siinä oli paikka, oksa, jolla istua hetki. Kuivunut ruusupensas piikkeineen piti kääntää sivuun, jotta rungolle pääsi istumaan, eikä se ollut oikein mukava paikka, oksa oli sen verran kapea, että sillä istuessa olo tuntui huteralta, vaikka se kesti hyvin vanhan naisen painon. Pari kertaa horjahdin melkein, mutta istuin ja mietin, oliko joku Seilin naisista istunut rannassa ja miettinyt miten saarelta pääsisi pois, tai mietti nyt jotakin muuta, odottanut, muistellut, kaivannut, ehkä vain levännyt. Tästä ei näkynyt merta kuin nimeksi, eikä lainkaan avomerta, ei horisonttia missään. Tässä rannalla oli todella ”lepikossa”, pöheikössä, piilossa. Jos haluaisi nähdä avomerelle tai mantereelle pitäisi kiivetä ylemmäs. Havahduin ja muistin, että oli ehdittävä veneelle, toiselle laiturille. Kokosin kamppeeni ja kiirehdin matkaan, palasin polulle ja panin töpinäksi taas…
 

 

 

 
Katso myös videot Holding Hands with a Juniper – Seili (2012) ja With an Alder on Seili – Soul Island (2019)
 
 

Kaulanauha kuvista


Tämä “kaulanauha” on roikkunut työhuoneeni seinällä jo pitkään, tosin hiukan toisen muotoisena. Nyt kun Harakan kirjaston näyttely uusitaan, sain hyvän syyn tehdä sille jotakin. Vitriinit kirjastossa arvottiin, ja minulle sattui sopivasti keskellä tilaa oleva vitriini, joka on kuitenkin niin pieni, ettei siihen mahtuisi mikään alumiinille tulostetuista stillkuvistani, ja video ei nyt sattuneesta syystä ole oikein sopiva pyörimään siellä yksinään yötä päivää. Eli nyt kaulanauhalle tarjoutui tilaisuus päästä esiin. Luultavasti ajattelin joskus kauan sitten vanhoja tietokoneen muovikorppuja avatessani ja niitä naruun pujotellessani, että käyttäisin tätä kaulanauhaa tai kauluria jossain performanssissa, mutta sopivaa tilaisuutta ja syytä ei koskaan ilmaantunut. Eli kyseessä on käyttämätön kaulanauha. Jokainen korppu, eli jokainen levykiekko, sisältää yhden kuvan. Enempää ei yhdelle korpulle mahtunut. Kuvat ovat vuodelta 2001 ja 2002, muistaakseni Tuulikaide -videoiden stillkuvia. Kun annoin työlle nimeksi “Kaulanauha kuvista, myöhäinen levykekausi” nimen jälkimmäinen osa viittaa siihen, miten kaukaiselta tuo aika tuntuukaan nykypäivän näkökulmasta. Ja niille, jotka eivät ole sitä itse eläneet, se vaikuttaa varmasti vielä oudommalta, karkealta ja kömpelöltä, melkein kuin kivikaudelta…
Harakka 30 vuotta – juhlinnan osana kirjastonäyttely avattiin 12 toukokuuta, ja sen pääsee näkemään taiteilijatalossa järjesttettävienntapahtumien yhteydessä.
 
 

Esiintymässä kasvien kanssa vuonna 2018 – yhteenveto


Viime vuonna suurin piirtein näihin aikoihin laadin yhteenvedon ensimmäisestä vuodestani kasvien kanssa, joten vaikuttaa asianmukaiselta tehdä sama harjoitus toisen kasvien kanssa vietetyn vuoden jälkeen. Vuosi 2017 oli eräänlainen valmistava vuosi, jolloin aloitin projektini Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, ja vuonna 2018 varsinainen projektini Tukholman Taideylipistossa vasta käynnistyi. Taiteellinen tutkimusprojekti Att uppträda/samarbeta med växter tai Performing with plants on Ruotsin tiedeakatemian rahoittama ja kestää vain kaksi vuotta, joten vuonna 2019 on aika vetää projekti yhteen. Kun tarkastelen tekemisiäni vuonna 2018 huomaan, ettei joukossa ole kovinkaan monta julkaisua tai tapahtumaa kasvien kanssa esiintymisestä. Eräs syy siihen on, että olen myös päätutkija Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa How to do things with performance eli Miten tehdä asioita esityksellä, ja se on vienyt yllättävän paljon ajastani. Monissa tapauksissa olen pystynyt yhdistämään kiinnostuksen kohteeni molemmissa projekteissa, mutta yritän silti pitää ne erillään. Ja näiden kahden tutkimushankkeen lisäksi minulla on ollut melko paljon muita velvoitteita. Osa niistä on nyt päättynyt, joten minulla on enemmän aikaa keskittyä päätyöhöni.
Jos ajattelen erityisiä tapahtumia vuoden aikana yksi yllätys vuoden päätteeksi jota en todellakaan osannut ennakoida oli monitaiteen valtionpalkinto 2018 tässä tiedote suomeksi ja ruotsiksi kuvan kanssa
Seuraavassa luettelen joitakin niistä asioista, joita olen vuoden aikana tehnyt, sekä jatkuvia tehtäviä että vuoden aikana päättyneitä tehtäviä. Sen jälkeen luettelen julkaisuja ja esityksiä tai tapahtumia sekä keskusteluja, joihin olen osallistunut, ryhmiteltyinä hankkeiden mukaan.
 
Meneillään olevat tutkimushankkeet ja projektit
Performing with Plants – Att uppträda/samarbeta med växter. Lisää täällä ja elävä arkisto täällä.
How to do things with performance? – Miten tehdä asioita esityksellä?, nelivuotinen Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke yhdessä Hanna Järvisen, Tero Nauhan ja Pilvi Porkolan kanssa. Lisätietoa hankeen verkkosivuilla ja linkeistä blogiin ja elävään arkistoon RC:llä.
Performanssin, taiteen ja teorian professori Tukholman taideyliopiston tutkimuskeskuksessa (2018-2019), josta esittely täällä; blogi tekemisistäni Tukholmassa, artisticresearchinstockholm
Vieraileva tutkija Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
Ruotsin tiedeakatemian taiteellisen tutkimuksen komitean jäsen Committee for Artistic Research.
JAR (Journal for Artistic Research) julkaisun toimituskunnan jäsen , ja Ruukku-julkaisun toimitusneuvoston jäsen.
Tänä vuonna päättyneet tehtävät:
Norjan taiteellisen tutkimuksen ohjelman hallituksen jäsen Norwegian Artistic Research Program (2015-2018)
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) jäsen 2015-2018.
Kuvataiteen näyttöapurahalautakunnan jäsen 2016-2018.
 
Kasvien kanssa esiintymiseen liittyvät julkaisut ja esitykset:
— “Artistic Research as Situated Practice – Performing with Lichen” teoksessa José Quaresma (toim.) Investigação em Artes – A necessidade das ideias artísticas / Research in the Arts – The need for artistic ideas, Faculdade de Letras da Universidade de Lisboa 2018, s 27-42.
— “Performing with Plants” teoksessa Leena Rouhiainen (toim.) Perilous Experience CARPA 5 Colloquium Proceedings, Nivel 09 2018 täällä
 
Working With the Vegetal II, seminaari Tukholman Taideyliopistossa Linnégatan 87 29.11.2018.
“Artistic Research as Situated Practice – Performing with Lichen”, videoluento konferenssissa ja kirjan Research in the Arts – the need for artistic ideas julkistamistilaisuudessa, Museo Arceologico de Carmo, Lissabon 27. 11.2018
“Performing with plants” luentosarjassa Avoimet Opet, Kuvataideakatemian Exhibition Laboratory, 9.10.2018.
“Rainy Day in Rekdal”, installaatio ja esittely symposiumissa Tanz Der Dinge / Things that dance Karlsruhe Institute of Technology, 5-7.10.2018.
Trees in Victoria. Kesänäyttely Harakan saaren lennättimessä 3.-12.8.2018.
Working with the Vegetal – seminaari Tukholman taideyliopistossa, katso ohjelma 23.5 2018.
“Puiden kanssa Helsingin puistoissa”, alustus kaupunkitutkimuspäivillä, Tieteiden talo, Helsinki 3-4.5.2018
Video ja esittely konferenssissa Radical Relevances, Aalto yliopistossa 25-27.4. 2018.
Installaatio “Rainy Day in Rekdal” ja “Grey Day in Rekdal” Aalto Yliopiston oppimiskeskuksessa konferenssin Radical Relevances aikana 25-27.4.2018.
Alustus avoimessa seminaarissa Research in Arts and Experience Aalto yliopistossa 26.3.2018.
 
Projektiin How to do things with performance liittyvät julkaisut ja esitykset:
— Annette Arlander, Hanna Järvinen, Tero Nauha ja Pilvi Porkola “Miten tehdä asioita esityksellä – tutkimushanke Sao Paulossa” teoksessa Anna Thuring, Anu Koskinen ja Tuija Kokkonen (toim.) Esitys ja Toiseus, Näyttämö ja Tutkimus 7, Teats Teatterintutkimuksen seura 2018, s 204-214. täällä
— Annette Arlander, Hanna Järvinen, Tero Nauha ja Pilvi Porkola “Regurgitated Perspectives – Performance” teoksessa Geoff Cox, Hannah Drayson, Azadeh Fatehrad, Allister Gall, Laura Hopes, Anya Lewin, Andrew Prior, (toim.) Proceedings of the 9th SAR International Conference on Artistic Research, University of Plymouth, April 11th-13th, 2018, s 299-311. täällä
— Annette Arlander, Hanna Järvinen, Tero Nauha ja Pilvi Porkola “How to do things with performance in relation to what is given?” Ruukku Journal numero 8 (voices) 2018. täällä
— Arlander, A. (2018). “The Shore Revisited”.Journal of Embodied Research, 1(1), 4 (30:34). DOI: http://doi.org/10.16995/jer.8
 
“Let’s talk about performance! IV” – keskustelu performanssitaiteesta professoreiden Gavin Butt ja Tero Nauha kanssa Huuto galleriassa, katso info, 17.11. 2018.
“Revisiting the Rock”, alustus tutkimuspäivässä Research Day III: Performance Pedagogy Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, cfp ja ohjelma täällä, 16.11.2018.
“How to do things with performance in alliance with things, concepts, bodies or plants?”, esitys HTDTWP (How to Do Things With Performance) projektin kanssa konferenssissa Alliances and Commonalities, Tukholman taideyliopistossa, täällä, 25-27.10.2018.
“Let’s talk about performance! III” keskustelu performanssitaiteesta Tomasz Szraman kanssa Muu galleriassa, katso info, 1.10.2018.
Esitelmä paneelissa “Migrating concepts in performance” yhdessä How to do things with performance? projektin kanssa IFTR (International Federation for Theatre Research) konferenssissa Theatre and Migration Belgradissa, katso ohjelma, 19-23.7.2018.
“Revisiting the City Skyline”, alustus performatiivisessa paneelissa “Networking Finland, Malta, Korea” yhdessä How to do things with performance? projektin kanssa konferenssissa PSi (Performance Studies International) #24 Daegussa, Koreassa 3-6.7.2018.
“Authorship, Agency and Performing – in Finnish”, esitelmä paneelissa “What is Performativity in Finnish?” yhdessä How to Do Things With Performance -projektin kanssa konferensissa Cultural Mobility of Performance and Performativity Studies , Krakówassa 28-30.5. 2018.
“Regurgitated perspectives – an excerpt” HTDTWP-projektin kanssa Tutken kevätpäivillä Kiasmassa, 25.4.2018.
“Puhetta performanssista” – keskustelu performanssitaiteesta II Essi Kausalaisen and Sara Pathiranen kanssa Muu galleriassa, katso info, 23.4.2018.
Esitys”Regurgitated Perspectives” yhdessä How to do things with performance? projektin kanssa konferenssissa the 9th SAR conference – International Conference on Artistic Research Artistic Research will Eat Itself University of Plymouth, 11-13.4.2018.
Alustus How to do things with performance? -projektin organisoimassa tutkimuspäivässä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, täällä, 2.3. 2018.
“Puhetta performanssista” – keskustelu performanssitaiteesta Muu galleriassa, emäntänä Annette Arlander. Ensimmäinen vieras taiteilija ja kuraattori Leena Kela, ja hänen projektinsa One Year Performance, katso täällä, 26.2.2018.
 
Muut julkaisut ja esitykset:
— “Process as Performance or Variations of Swinging” teoksessa Hetty Blades & Emma Meehan (toim.) Performing Process: Sharing Dance and Choreographic Practice. Intellect Books. 2018, 99-118.
— “Day and Night with Malla” Screenworks 8.2 Digital Ecologies and the Anthropocene
— “Dune Dream – Self-imaging, Trans-corporeality and the Environment”. Body, Space & Technology. 17(1), 2018, 3–21.
— “Performing with the Weather”. Global Performance Studies Issue 1.2. Performance Climates
— “Agential Cuts and Performance as Research” teoksessa Annette Arlander, Bruce Barton, Melanie Dreyer-Lude, Ben Spatz (toim.) Performance as Research: Knowledge, Methods, Impact. London and New York: Routledge 2018, 133-151.
— “Introduction to Future Concerns. The Multiple Futures of Performance as Research.” Teoksessa Annette Arlander, Bruce Barton, Melanie Dreyer-Lude, Ben Spatz (toim.) Performance as Research: Knowledge, Methods, Impact. London And New York: Routledge 2018, 333-349.
 
Panelistina seminaarissa Music in Disorder – Counterplay, Complexity and Collective Improvisation Tukholman musiikkiakatemiassa (Royal College of Music in Stockholm), katso http://musicindisorder.se 30.11.2018.
Panelistina keskustelussa ”Artistic research as basic research” Ruotsin tiedeakatemian taiteellisen tutkimuksen komitean järjestämässä symposiumissa Piteåssa 15.11.2018.
Tindra Thorin väitöstutkimuksen Painting the City: Performative Cosmopolitanism and the Politics of Space and Art arvostelulautakunnan jäsen, Tukholman yliopiston mediatutkimuksen laitos 8.6.2018.
Kirjastokeskustelu Stacey Sacksin kanssa StDH:ssa, Tukholman taideyliopistossa 24.4.2018.
“Generations of Artistic Research”, keskustelijana Taideyliopiston taiteellisen tutukimuksen keskuksen (CfAR) tilaisuudessa, täällä 1.3.2018.
Marja Silden teatteritieteen väitöstutkimuksen Poseeraamisia ja itsensä ylittämisiä. Habituksen esteettinen muokkaaminen 1980-luvun Helsingin kaupunkikulttuurin murroksessa vastaväittäjä, Helsingin yliopisto 27.1.2018.
Norjan taiteellisen tutkimuksen ohjelman seminaarin ”Unfold and articulate” moderaattori Bergenin yliopiston taiteen ja muotoilun laitoksella, katso ohjelma 10-11.1.2018.

 
 
 
 
 
 
 
 

Hankala kysymys


Sain sähköpostitse haastavan kysymyksen. Eräs opiskelija kertoi osallistuvansa kurssille, jolla pohditaan solidaarisuuden ja vieraanvaraisuuden käsitteitä suhteessa luontoon ja lähettävänsä kysymyksen eri alojen asiantuntijoille; filosofeille, poliitikoille, taiteilijoille. Hän kirjoitti: ”Koska taiteessasi olet usein suhteessa luontoon, aikaan ja olemassaoloon, koimme, että olisit varmaankin juuri oikea henkilö, kenelle esittää tämä kysymys.” Ja kysymys kuuluu: ”Miten solidaarisuus ja vieraanvaraisuus Sinun näkökulmastasi toteutuvat nykyisessä ilmastomuutoksen ajassa?”
 
Hankala kysymys, sillä ensimmäinen reaktioni oli, etteivät ne oikeastaan toteudu juuri lainkaan ja seuraava ajatukseni oli, että omassa työssäni olen molempien suhteen enemmänkin vastaanottavana osapuolena. Mutta sitten ryhdyin miettimään noita käsitteitä, ja miten niitä yleensä käytetään, politiikassa ja arkielämässä. Solidaarisuus toteutuu ehkä parhaiten silloin kun erilaiset vähemmistöt ja intressiryhmät tai alistetussa asemassa olevat tukevat toisiaan ja yhdistävät voimansa sen sijaan että kilpailisivat huomiosta. Vieraanvaraisuus taas tuo heti mieleen kysymykset omasta ja vieraasta, ja suomenkielisen termin erityiset merkitykset kuten vieraskoreuden, verrattuna englanninkielen sanaan hospitality, (vrt host ja myös hospital, hospice). Vieraanvaraisuus sisältää ajatuksen, että on isäntäväkeä ja vieraita, että on varaa, tai että on varauduttava vieraisiin. Kaapissa pitää olla vieraan varaa, jotakin tarjottavaa odottamattomillekin vieraille. Mutta vieraanvaraisuus ei ole sama asia kuin anteliaisuus, avun tarpeessa olevien auttaminen, tai yleensä avokätisyys, avomielisyys, avosydämisyys, suurpiirteisyys, jotka liittyvät sanaan ’generosity’. Ja jos nyt ajatellaan suhdetta luontoon, joka sinänsä on hankala käsite, on anteliaisuus ehkä sitä paremmin kuvaava kuin vieraanvaraisuus, sillä en ole luonnon ’vieras’ vaikka olisinkin ’vieraantunut’ sen monista olomuodoista. On vaikea ajatella mikä olisi ‘vierasta’, mikä olisi ’luonnon’ ulkopuolella?
 
Kysymys siitä, miten solidaarisuus ja vieraanvaraisuus toteutuvat nykyisessä ilmastomuutoksen ajassa, vaikka sitten minun näkökulmastani, kutsuu miettimään ihmisten osoittamaa solidaarisuutta ja vieraanvaraisuutta toisiaan kohtaan, tai mahdollisesti uhanalaisia lajeja, ympäristöjä tai elämänmuotoja kohtaan. Omasta näkökulmastani, siis omassa työssäni, ne eivät tosin toteudu oikein mitenkään, en esimerkiksi toimi suoraan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tai hidastamiseksi, vaikka huomion kiinnittämisen kasveihin ja kasvillisuuteen voi tietysti halutessaan siihen kytkeä. Sen sijaan koen jatkuvasti olevani kasvien ja tiettyjen puiden vieraanvaraisuuden varassa. Istuessani kuusen kannolla tai roikkuessani toistuvasti tietyn männyn oksassa ja kuvatessani esitykseni puiden kanssa videolle, käytän hyväkseni puiden ja muiden niiden ympärillä elävien olioiden anteliaisuutta, tai vieraanvaraisuutta, jos niin halutaan ajatella, vaikka ajattelisinkin eleeni myös jonkinlaisena yrityksenä solidaarisuuden osoitukseksi. Vierailen kasvien tai puiden luona, istun niiden kanssa, usein jopa niiden päällä, enkä edes tiedä aiheuttaako tunkeilevuuteni niille harmia tai haittaa. Mutta ’luonnon’ anteliaisuuteen liittyy, että monet kasvit selviävät hengissä, vaikka niistä tuhottaisiin suurin osa. Tätä kasvillisuuteen myötäsyntyisesti kuuluvaa anteliaisuutta ei kuitenkaan pitäisi käyttää väärin.
 
Ehkä Rosi Braidottin käsite zoe, jota hän käyttää kuvaamaan kaikkea elollista, voisi toimia jonkinlaisena solidaarisuuden avaimena. Hän käyttää ilmaisua zoe-keskeinen tasa-arvopyrkimys (zoe-centred egalitarianism) ja toteaa, että hallitsevana periaatteena se on dynaaminen, itsejärjestäytyvä elämän rakenne (dynamic, self-organizing structure of life), joka edustaa lisääntymiskykyistä tai tuottavaa elinvoimaa (generative vitality), läpileikkaavaa voimaa, joka halkoo ja yhdistää aiemmin erotettuja lajeja, kategorioita ja alueita (transversal force that cuts across and reconnects previously segregated species, categories, and domains). Hän ehdottaa, että zoe-keskeinen tasa-arvopyrkimys on materialistinen, maallinen, maanläheinen ja tunteilematon vastaus opportunistiseen lajit ylittävään elämän hyödykkeistämiseen tai kaupallistamiseen, edistyneen kapitalismin logiikkaan (a materialist, secular, grounded, and unsentimental response to the opportunistic transspecies commodification of life that is the logic of advanced capitalism.) (Braidotti 2017, 32)
Suhteessa kasveihin, tai laajemmin ’luontoon’, voisimme ajatella yhteistä osallisuuttamme zoe:en, lisääntymiskykyiseen tai tuottavaan elinvoimaan, jonka jaamme kasvien kanssa.
 
viite:
Braidotti, Rosi. 2017. ‘Four Theses on Posthuman Feminism’. In Grusin, Richard (ed.) Anthropocene Feminism. Minneapolis & London: University of Minnesota Press: 21-48.
 
 
 
 

Lehmuksen kanssa linnanpuistossa


Osallistuin tanssikonferenssiin Saksassa, Karlsruhessa, jossa teemana oli Der Tanz der Dinge tai Things that Dance. Lukiessani kutsun ajattelin heti Lofooteilla kuvaamaani videota Rainy Day in Rekdal, jossa sadepisarat saavat pääosan. Loppujen lopuksi siellä esitettiin sekä installaatio, jossa Rainy Day in Rekdal ja Grey Day in Rekdal ovat esillä vierekkäin, samaan tapaan kuin Radical Relevances -konferenssissa kesällä, mutta pienimuotoisemmin. Sen lisäksi ohjelmaan oli merkitty “screentalk” joten esitin Rainy Day in Rekdal videon ja puhuin sen päälle introksi kirjoittamani tekstin, joka oli edelleen kehittelyä siitä mitä puhuin Radical Relevances konferenssissa. Tarkoitukseni oli esittää se vain johdantona, ja näyttää koko 15 minuutin video itsenäisesti, mutta ilta oli jo pitkällä ja minun jälkeeni oli vielä toinen esiintyjä, joten lyhensin osuuttani yhdistämällä videon ja puheen päällekkäin, mikä luultavasti oli viisasta.
Sunnuntaina konferenssin jälkeen minulla oli aikaa kuljeskella puistossa ja rentoutua vähän. Aamulla olin tehnyt pienen videon puhelinkamerallani sarjaan The City as Stage, jonka aloitin Palermossa; kevyitä luonnoksia, joissa asetan puhelimen minijalustallaan jonkun laatikon tai penkin päälle ja astun kuvaan hetkeksi. Olen kirjoittanut siitä erikseen, englanniksi, toisessa blogimerkinnässä. Pieni video, jonka kuvasin Karlsruhen linnanpuistossa yhtäkkisenä impulssina oli oikeastaan tarkoitettu samaan sarjaan, mutta editoidessani siihen alku-ja loppuhimmennyksen tajusin, että se oikeastaan on samaa sarjaa kuin hetket puiden kanssa, vaikka ne on yleensä kuvattu kunnon kameralla. Poikkeuksena Krakova, jossa Pilvi kuvasi minut istumassa puun rungolla puhelinkameralla ohimennen, hiukan kuten tässä. Tällä kertaa puhelin oli jalustalla.
 

 

 
Huvittavinta tietysti on, että jostakin syystä valitsin tämän näkymän, joka on täynnä nurmikolla liikkuvia ihmisiä, ja varsin nuoren ja melko yhdentekevän lehmuksen, jonka luona seistä, nimenomaan tässä vanhassa puistossa joka oli täynnä toinen toistaan kiinnostavampia puuvanhuksia. Mutta syynä oli luultavasti ajatus, että tässäkin oli kyse kaupungista näyttämönä. Niinpä lopputuloksena on jonkinlainen hybridi – sekä kuva aukiosta ja ihmisistä, että kuva hetkestä tietyn puun kanssa.
 
 
 
 
 
 
 
 

“Trees in Victoria” Harakan saarella


Näyttely “Trees in Victoria” avattiin eilen Harakan Lennättimessä ja jatkuu 3.-12.8. 2018. Se sisältää kaksi videoinstallaatiota (split-screen videoina) Trees in Victoria (Apollo Bay) 14 min 30 sek., ja Trees in Victoria (Lorne), 13 min 40 sek. Kummatkin on kuvattu nimensä mukaisella paikkakunnalla, Apollo Bay ja Lorne, Victorian osavaltiossa eteläisessä Australiassa viikon aikana Melbournessa järjestetyn PSi#22 konferenssin jälkeen heinäkuussa 2016 ja sitten editoitu vuoden 2017 aikana. Victorian matkalta on olemassa blogimerkintä, täällä
Molemmat työt löytyvät myös på Research Catalogue -alustalta pieninä tiedostoina, täältä
Näyttely jatkuu vain viikon ajan, ja on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 12-18.00. Istun itse näyttelyvahtina – siitä tulee lomani tänä vuonna…
 


 
 
 

Kukkulalla kevättä kuvittelemassa


Sunnuntaina aamupäivällä, huhtikuun kirkkaassa valossa, tapasimme Kirsi Heimosen kanssa pöheikössä Linnunlaulun kallioilla keskellä Helsinkiä tarkoituksenamme tehdä tuttavuutta heräävän pusikkokasvillisuuden kanssa ja liikkua hiukan, pitkästä aikaa. Olin palannut edellisenä iltana kiinnostavasta taiteellisen tutkimuksen konferenssista Plymouthissa, Englannissa, ja tuonut mukanani alkavan flunssan, joten päätin ottaa rauhallisesti ja vain venytellä hiukan. Rajasin kuvan niin, ettei naapuritalo näkyisi siinä (kuten kuvassa yllä) ja astuin ryteikköön. Oikeastaan kyse oli pensaikon ympäröimästä tasanteesta, mutta nyt ennen lehtiä kaikki oli suhteellisen avointa, ja vieressä mäessä kulkevat ihmiset katselivat – osa hämmentyneinä tai huvittuneina, osa ehkä ärtyneinäkin – meidän, aikuisten ihmisten, leikkitouhuja. Ohiajavien junien jyske rytmitti liikkeitämme, ja välillä kuului kauempaa kumeita räjäytyksiä, emme todellakaan olleet syrjäseudulla. Elämä eri muodoissaan kohisi ja kihisi kaikkialla ympärillä…
 


Kontatessani maassa silmiini osui pieniä ituja, niin pieniä kerällä olevia silmuja, ettei niistä mitenkään voinut nähdä mitä oli tulossa, alkavaa elämää hauraimmillaan. Tai miksei vahvimmillaan? Vaikka pieni lehtikiehkura näyttää avuttomalta, sillä on valtavat voimat puskea vanhojen kuivien lehtien lomasta, jopa niiden lävitse valoon. Ja sitten, aivan vieressä, tyhjä ruisku, uh! Muutkin olivat löytäneet tämän keskeisellä paikalla sijaitsevan ryteikön. Onneksi olin pukeutunut “kurahaalareihin” ja tottunut kaikenlaisiin jätteisiin erilaissa pöheiköissä vieraillessamme. Vasta kun olimme aikamme liikkuneet ja leikkineet ja jo lähdössä pois Kirsi huomasi toisen, korkealle nuoren koivun runkoon isketyn ruiskun. Se oli jotenkin karmea, raivon ele. Onneksi näimme sen vasta lähtiessä, muuten tuskin olisimme viihtyneet tuossa paikassa tai valinneet sitä leikkipaikaksemme.