Palaneessa pöheikössä


Puoli vuotta ehti vierähtää ennen kuin pääsimme uudestaan pöheikköön liikkumaan, Kirsi Heimonen ja minä, ja vielä samalle paikalle, oudolle palaneelle alueelle Töölönlahden rannassa, jossa vierailimme pakkasessa tammikuussa, ja josta on säilynyt myös blogimerkintä Kulon jäljet Töölönlahden rannassa. Paikka oli helppo löytää, vaikka se näytti todella erilaiselta kesän vehreyden peitossa ja vielä sadesäällä, mutta suhteellisen saman kuvakulman löytäminen ei ollutkaan yhtä helppoa, koska maaston kasvillisuus houkutti etsiytymään sivummalle, mutta lopulta löytyi suurin piirtein sama näkymä. Horisontti tosin oli viimeksi ylempänä, nyt asetin sen vaistomaisesti kuvan puoliväliin. Mustaksi palaneet rungot olivat entisellään ja näytti siltä kuin joku olisi sytyttänyt tulen puiden väliin, mikä vaikutti kyllä älyttömältä. Osa puista oli kuolleita, vaikkei niiden runko ollut kuin hiukan noessa, mutta voihan olla että niiden juuret olivat vaurioituneet palossa. Näkymä ei tietenkään ollut yhtä dramaattinen kuin mitä mustat hiiltyneet rungot olivat olleet lumihankea vasten. Mutta mustuneet puut tuntuivat nyt entistä enemmän kuolleilta kun kaikki ympärillä rehotti elinvoimaisen vihreänä. Liikuimme samoilla paikoilla, minä istuin matalalle oksalle jossa istuin talvella ja kiipesin jopa koivuun koska muistin sitä edellisellä kerralla yrittäneeni. Muuten liikuin nyt enemmän ja rohkeammin, ehkä lämpimämpi ilma ja kevyempi vaatetus helpottivat liikkumista, tai sitten tihkusade haastoi liikkeelle, olemaan piittaamatta siitä. Ympärillä oli vilskettä. Pullojen kerääjien joukko oli kokoontunut rannalle lähistölle, ja jossakin vaiheessa kävi mielessä, että olimme ehkä valloittaneet heidän vakiopaikkansa. Polkupyörälähetti kävi rannassa kääntymässä, kuin joku olisi tilannut ruokaa leiripaikalle. Sateen kiihtyessä poistuimme vähin äänin paikalta, kumpikin taholleen ja totesimme lyhyesti, että jatketaan. Poimin videolta muutaman stillkuvan, joista saa ehkä jonkinlaisen käsityksen:
 

 

 

 

 

 

 

 

 
 
 

One thought on “Palaneessa pöheikössä”

  1. Kulottunut alue imi puoleensa magneetin tavoin. Raja tuoreeseen ruohoon ja kasveihin oli jyrkkä, jossain vaiheessa huomasin käveleväni ympyrää, askelsin kulotuksen reunoja. Leikattu alue maisemassa, väkivaltaisesti poistettu ja kuitenkin väkevästi oleva. Muuttuiko hengityskin erilaiseksi tuossa mustuudessa? Seistä, kyykistyä, kävellä. Selkäranka ojentautui kohti latvoja; pelkistyneet liikkeet. Toiko kulo alakulon?

    Tihkusateessa aistin tarkasti missä ja miten Annette oli, ja kahden ihmisen uppoutuminen paikkaan saattoi luoda uskottavuutta: pullojen kerääjät jäivät tuijottamaan kauemmaksi ja ruokalähetti oivalsi nopeasti olevansa väärässä paikassa. Kuitenkin, kenties me olimme ulkopuoliset, paikka oli merkitty toisille. Tervehdimme, poistuimme ja toiset astuivat tilaan. Puolen vuoden takaiset kokemukset paikasta eivät liimaudu toisiinsa, vuodenajan muutos loi ilmavuuden kokemusten väliin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s