Tänä vuonna kesäpäivän seisaus osui keskiviikolle 21.6. mutta Juhannus lauantaille 24.6. Eli juhannusaatto oli perjantai, mikä tarkoittaa pitkää juhannusviikonloppua. Silti se hetki kun päivä on pisimmillään on vähintään yhtä merkittävä, planetaarisesti se oikea juhlahetki. Vierailin puiden luona poutasäällä mutta puuskaisessa tuulessa keskiviikkona, jolloin kamerajalusta yllättäen kaatui lähikuvassa, joka yleensä tuntuu tukevalta ja suojaiselta paikalta, erityisesti koska asetan jalustan ison kiven kulmaan ja lasken sen matalammaksi. Kuva yllä on pysäytyskuva videolta, sillä kamera tallensi tunnollisesti myös kaatumisen. Ja nyt osasin suhtautua rauhallisesti ja vain lopettaa kuvaamisen ja sammuttaa kameran tavalliseen tapaan ennen kuin asetin sen uudelleen paikoilleen, tukevammin. Oletettavasti jalavan oksa oli tuulen voimasta pyyhkäissyt kameran kumoon. Torstaina sää oli suotuisampi, pilvipoutaa, mutta tyynempää eikä sadetta juuri kuvaushetkellä aamupäivällä. Perjantaina tummat pilvet pyyhkivät kaupungin yli ja pudottivat vetensä lyhyinä kuuroina pitkin päivää, mutta aamu oli vielä aurinkoinen. Ja iltakin oli pääosin kuiva vaikka pilvet näyttivät uhkaavilta. En tehnyt juhannustaikoja, en kerännyt kukkakimppua tyynyn alle tai muuta vastaavaa sen enempää kesäpäivän seisauksen aikaan kuin juhannusyönäkään, mutta kokkovalkean halusin nähdä. Siinä on taikaa kylliksi. Vielä ei kesä ole kunnolla alkanut, mutta nyt siis päivät alkavat lyhentyä!