Kylmässä viimassa tapasimme laiturin luona Töölönlahden rannassa ja ihastelimme kullankeltaista kaislikkoa, vaikkemme uskaltautuneet rämpimään heikoilla jäillä. Kirsi oli valinnut paikan ja lähdimme kulkemaan rantaa pitkin Linnunlaulun suuntaan. Kuntourheilupisteen kohdalla ranta leveni niemeksi ja pysähdyimme ihmettelemään mustiksi palaneita nokisia runkoja. Näytti siltä, että joku oli sytyttänyt kokon tai nuotion, joka sitten oli riistäytynyt käsistä, sillä paloalue oli melko laaja. Kaivoin esiin kamerajalustan ja kiinnitin kameran, ja katsoin hämmästyneenä kuvaa, se oli siinä ennen kuin olin edes ryhtynyt miettimään kuvakulmaa. Liikuimme jonkin aikaa kukin itseksemme, minä kiipesin rannassa kasvavaan koivuun ja yritin nostaa jotain katkenneita oksia takaisin pystyyn, jotta ne ehkä kasvaisivat uudelleen yhteen. Kirsi liikkui laajalla alueella, usein kuvan ulkopuolella. Pari kertaa kävin tarkistamassa, että kamera pyöri – vahingosta viisastuneena – ja kun alkoi olla liian kylmä sammutin kameran. Totesimme molemmat, että tähän paikkaan voisi tulla uudestaan. Tekee mieli nähdä miten puut selviävät, ja miltä paikka näyttää toisena vuodenaikana. Sen kummempia pohtimatta lähdimme kumpikin takaisin tahoillemme, Kirsi radan suuntaan, minä keskustaan päin. Tästä jatketaan.