Olen viettänyt kaksi viikkoa Saana tunturin kupeessa ja sen rinteillä, Ars Bioarctica residensissä Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologian asemalla. En tosin kiivennyt ylös Saanalle, tällä kertaa, vaan pysyttelin puurajalla. Olin täällä viimeksi kesäkuun alussa 2014, eli melko tasan seitsemän vuotta sitten, ja silloin kapusin tunturille, totta kai. Silloin kirjoitin ahkerasti residenssin blogiin ja keräsin materiaalia Research Catalogue alustalle, tänne. Jotakin kirjoitin myös näille samoille sivuille, englanniksi (tänne, tänne ja tänne). Tein joitain toisintoja silloisista töistäni, (katso täältä ja myös uusi yritykseni, täällä). Pääasiallinen syyni vierailla Kilpisjärvellä nyt, on tutustua tunturikoivuihin, jotka elävät puurajalla. Vaatimattomasta ulkomuodostaan huolimatta ne ovat omalla tavallaan erittäin huomattavia ja puolustavat paikkaansa osana hankettani Kohtaamisia huomattavien ja huomaamattomien puiden kanssa. Minulla oli myös tilaisuus kuulla Rauni Partasen kertovan tunturikoivuista ja niiden uusiutumista uhkaavista tekijöistä kuten liiallisesta laiduntamisesta. Hankkeella on oma bloginsa, ja sinne olen kerännyt kuvia tunturikoivuista omalle sivulleen, tänne.
 

 
Vaikka jäinkin kuljeskelemaan Saanan rinteillä tai Saanan ja Jeahtas tunturin välisellä paljakalle tunturikoivujan kanssa, en voinut olla huomaamatta uutta reittiä. Ensi kertaa lähdin kulkemaan retkeilykeskuksen luota lähtevää vanhaa polkua, mutta jo seuraavalla kerralla valitsin uuden “valtatien”, kuivan ja kätevän hiekkatien joka oli rakennettu Mallan luonnonpuiston parkkipaikalta Saanalle. Sitä olisi voinut kulkea vaikka korkokengissä. Tässä muutama kuva:
 

 

 

 

 

 

 

 

 
Ehkä ensi kerralla kiipeän taas ylös asti. Nyt minulla oli tilaisuus tutustua tunturikoivuihin lehtien puhkeamisen aikaan. Toivon että voin palata tapaamaan näitä puurajan sinnittelijöitä uudestaan syksyllä, ruskan aikaan, kun ne komeilevat väriloistossaan.