Maailman ympäristöpäivänä 5 kesäkuuta tuli samalla kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun Harakan saaren luonnonsuojelualueet rauhoitettiin. Sen kunniaksi Harakka Collective, ryhmä nuoren polven taiteilijoita saarella, järjesti tapahtuman sarjassa Island Rehearsals, pääasiassa insta-live streamauksena. Kastehelmi Korpijaakon emännöimään tapahtumaan osallistui myös muutama meistä ”vanhoista” Harakkalaisista pienin elein, puhein tai performanssein. Kun kuulin, että ensimmäinen osa tapahtuisi ns. Lintupiilon luona ehdotin, että voisin käydä tapaamassa vanhaa ystävääni katajaa, jonka luona vierailin ja jota pidin ”kädestä”, siis oksasta, viikottain vuonna 20011-2012. Samalla voisin kiinnittää rajaköyden tolppaan qr-koodin, josta pääsisi katsomaan silloin kuvaamani vanhan videon “Jäniksen vuosi katajan kanssa” lyhyenä versiona. Ja näin teinkin, vaikka osuuteni taisi muuttua eräänlaiseksi ”luonnonilmiöksi” kameran vaeltaessa kohti vajaa, jossa kyltin puhdistaminen performanssina, runonlausunta ja juhlapuhe linnuille tapahtuivat. Seisoin sen ajan kuuliaisesti huivin alla katajan kyljessä, koska luulin että hahmo näkyisi uudestaan kameran palatessa. Niin ei käynyt, mutta se ei haitannut, sillä vaikka loppupuolella aloin väsyä, tulin näin todella viettäneeksi aikaa katajan kanssa.
 
Kuvassa yllä vasemmalla näkyvä kataja on suhteellisen nuori, vuonna 2011 se oli pelkkä taimi. Vanha katajaystäväni, se jonka luona seisoin, on hiukan taaempana oikealla ja muodoltaan enemmän levällään, naispuolinen kataja kun on. Tänä vuonna siinä ei näkynyt marjoja, ja sen runko oli kostean jäkälän peitossa, mutta se vaikutti kyllä hyvinvoivalta. Paikassa, jossa aikoinaan seisoin, oli avoimeksi tallottu alue, tyhjilleen jäänyt linnun pesä, ja näytti kuin siinä olisi joku isompikin eläin käynyt polkemassa risukon maata myöten. Tuskin kuitenkaan ihminen, sillä kataja kasvaa kaukana rajaköyden ”väärällä” puolella, rahoitetulla luonnosuojelualueella, jonne ihmisiltä on lintujen pesimisaikaan pääsy kielletty. Mitä ihmettä minä siis tein siellä? Muistan pohtineeni rajanylityksen oikeutusta kun aloitin vuoden, mutta päädyin pyytämään (epävirallista) poikkeuslupaa, koska katajia ei silloin ollut muualla saarella. Nyt seisominen siellä ”kielletyllä alueella” tuntui lisäävän sopivasti monimielisyyttä muuten ehkä turhankin harmittomaan eleeseen.
 
Minun osuuteni taisi kuitenkin olla olennaisempi ohjelmalehtisen tasolla (katso ohjelma tästä) – eri sukupolven taiteilijoita mukana – ja omana kokemuksenani, mutta mikäpäs siinä. Nyt tolpassa on joka tapauksessa linkki videoon, jonka joku utelias ohikulkija voi skannata esiin kamerallaan. Sama lyhyt versio vuodesta katajan kanssa löytyy täältä. Ja video essee, eräänlainen kirje katajalle, jonka laadin CARPA kollokviota varten viime syksynä (teksti englannin kielellä) löytyy puolestaan täältä.
Kaappasin ipadilta puhelimella pari kuvaa insta-live -esityksestä, jonkinlaiseksi todistusasaineistoksi:
 

 

 
Paremman käsityksen ympäristöstä ja katajasta saa ehkä kuvista jotka otin ennen esityksen alkua, vaikka niissä ei tietenkään näy vihreään huiviin kietoutunutta hahmoa, jotka kuvat otti: