Tarkoitukseni oli nauttia vapaasta viikonlopusta ja jatkaa jonkin aikaa jäähyllä ollutta videosarjaa, jota kutsun työnimellä “After Sugimoto”, Sugimoton jälkeen. Kyse on japanilaisen mestarivalokuvaajan eri puolella maailmaa kuvaamien mustavalkoisten valokuvien sarjasta, jossa kuva on jaettu kahtia mereen ja taivaaseen. Olen yrittänyt kuvata videolle avoints horisonttia, vastaavalla 50/50 logiikalla, “blue on blue”, kertaakaan täysin onnistumtta. Tietysti video on sikäli haasteellisempi, että se vaatii aikaa. Ei riitä että horisontti on vapaa vain hetken, vaan toivon mukaan ainakin kolme minuttia. Mutta jos unohdamme veneet jo täysin avoimen horisontin löytäminen, ellei käytä zoomia, on aika moinen haaste, ainakin Helsingissä. Olen aiemmin yrittänyt Harakassa ja Uunisaaressa, ja myös Suomenlinnassa. Tänään oli vuorossa
Pihlajasari.
Oikeastaan olisin halunnut lähteä Porkkalanniemeen patikoimaan metsässä ja ehkä jopa hakeutua kuuluisalle Pampskatanin kalliolle asti. Mutta sehän ei onnistukaan noin vain viikonloppuisin. Pitkällisen googlaamisen päätteeksi sain selville, että bussilinja 902 kyllä kulkee Kirkkonummen keskustasta Porkkalaan, mutta vain pari kertaa päivässä ja ainoastaan arkisin. Eli jos ei liiku autolla, se siitä. Mietin myös retkeä Söderskärin majakalle, itäsuunnassa, sillä sinne olisi mennyt reittivene vielä tänään. Mutta se oli varattu täyteen jo eilen. Bengtskärin majakalle ei kulje reittiliikennettä syyskuussa. Utöhön kyllä pääsee, mutta sinne olisi pitänyt lähteä jo perjantaina. Mietin jopa junamatkaa Hankoon, sillä siellä sentään olisi avomeri helposti saavutettavissa, mutta kaipasin luontoon. Kun Porkkalasta oli luovuttava, tyydyin lähiympäristöön, Pihlajasaareen.
Oli hauskaa kiertää siellä kallioilla ja nauttia syksyiseatä hiljaisuudesta puolipilvisessä säässä. Toki Pihlajasaaren eteläpuolella tuntee avomeren läheisyyden, mutta joka paikassa on luotoja ja loistojs ja erilaisia merimerkkejä veneistä puhumattakaan. En ottanut zoomiobjektiivia mukaan, joten rantakalliolta kuvaamassani videossa horisontti on täynnä kaikenlaisia karikoita ja veneitä. Niitä oli itse asiassa yllättävän paljon. Seisoessani kalliolla ajattelin, että aaltojen loiske ainakin kuulostaisi hyvältä, mutta koton kuunnellessni tajusin, että kevyt tuuli paukutti mikrofoneja ja peitti loiskeen tämän tästä. Elämä on täynnä häiriöitä, ja pettymyksiä…