Kiduttaminen kuulostaa pahalta, mutta siitä oikeastaan taitaa olla kyse kun mänty kaulataan. Palatessani Öröhön viikoksi vierailemaan mäntyjen luona huomasin lumen keskellä länsirannalla oranssinkeltaisena loistavia männynrunkoja. Muistin, että viime vierailullani otin selvää mistä oli kyse, kaulaamisesta, eli männyn hitaasta tappamisesta. Nesteet ja ravinteet kulkevat aivan kaarnan alla ja kun yhteys juurten ja latvuksen välillä katkaistaan poistamalla kuori riittävän leveältä alueelta rungon ympäriltä, puu näivettyy ja kuivuu hitaasti. Ihan toinen kysymys on, miksi mäntyjä tapetaan tällä tavoin kansallispuistossa, mutta siihenkin löytyi selitys. Männyt valtaavat alaa ja metsittävät koko saaren, ja ennen aukeat rantaniityt ja hiekkaiset kedot täyttyvät männiköistä, niin etteivät aukealla maalla viihtyvät lajit enää selviä. Siksi maisema yritetään edes paikoitellen pitää avoimena ja siihen tarkoitukseen saarelle tuodaan karjaakin kesäaikaan. Jotakin tämäntapaista luin erilaisista kylteistä, joita on kiitettävästi eri puolilla saarta. Kuvittelen lsäksi, että kun puu kuolee pystyyn ja jää siihen lahoamaan, se tarjoaa elinpaikan kaikenlaisille ötököille, vaikka saarella on jo ennestään paljon lahoavia puita eri vaiheessa maatumistaan. Kannoista päätellen paljon puita myös kaadetaan ja viedään parempaan käyttöön, ja syksystä muistan että risut poltetaan. Outoa ajatella mäntyjä valloittajina, kun yleensä kuuset ovat niitä, jotka hitaasti mutta varmasti valtaavat tilan koivuilta ja muilta lehtipuilta jos olosuhteet suinkin sallivat. Mäntyjen ajattelen aina sinnittelevän tuulisilla kallioilla, siellä missä muut eivät selviä. Ehkä siksikin tuollainen kuolemaan kaulaaminen kylmää. Mutta vaikea sanoa minkämoista kärsimystä se aiheuttaa, vaikka tuskin mikään tai kukaan elollinen mielellään kuolee kitumalla… Pakko silti myöntää, etten ensimmäiseksi ajatellut kärsimystä, vaan ihastelin miten kaamean kauniilta nuo jäätyneen pihkan peittämät avohaavat näyttivät: