Eräänlaisena päätöksenä projektille “Esiintyä kasvien kanssa” kävin tervehtimässä ikivanhoja oliviipuita Ulldeconassa Kalatomniassa. Verkosta löytämäni artikkeli kiinnitti huomioni. Siinä kerrotaan 1700 vuotta vanhasta oliivipuusta Farga de L’Arion, jota päätin lähteä tapaamaan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, mutta pääsinhän minä puun luokse lopulta, espanjalaisen turistiryhmän kanssa. Yksityiselle alueelle pääsi vain opastetulla kierroksella. Tässä on kuva kyltistä puumonumentin luona ja sitten itse puuvanhuksesta, joka on suojattu aidalla. Minulla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta esiintyä puun kanssa, en edes yrittänyt. Mutta ystävällinen turistikollega otti kaksi valokuva minusta puun kanssa, “todisteeksi”:
Hyväksyin tilanteen jo ennen vierailua, sillä minulla oli ollut mahdollisuus viettää aikaa vanhojen oliivipuiden kanssa kahdessa muussa paikassa lähistöllä, jonne pääsi jäalan ja joissa ei ollut muita ihmisiä ainakaan tähän aikaan vuodesta. Ensimmäinen paikka oli oliivitarha La Foia de Ulldecona, torstaina, ja siellä valitsin yhden puista, (numero 968, katso kuva yllä ja tässä alla) jonka kanssa vietin vähän enemmän aikaa.
Monumentaaliset oliivipuut rinteessä Eremita del Remei’n luona lähellä Alcanaria tapasin perjantaina, ja niiden luona istuin poseeraamassa niin pitkään kuin halusin:
Lopuksi vielä ainoa karsimani kuva, se joka ei sovi joukkoon sävyjensä takia, vaikka juuri tuossa puussa löysin ihanan paikan maata oksanhangassa ja katsella lehvistön läpi taivasta, vaikka minua ei kuvassa erotakaan varjoista.
