Osana tutkimushanketta How to do things with performance? (HTDTWP) eli Miten tehdä asioita esityksellä, olen palannut Animal Years videosarjan kuvauspaikoille Harakan saarella. Tänään vuorossa oli kataja, jonka luona vierailin lauantai- tai sunnuntai-iltapäivisin jäniksen vuonna 2011-2012. Jo kesäkuussa, kuvatessani lyhyen version Tiikerin vuoden (2010-2011) kuvauspaikalla kävin katsomassa mitä katajalle kuuluu, ja huomasin että se voi hyvin, on jopa saanut seurakseen useampia pieniä katajia.
 
Jostain syystä en ole kirjoittanut blogimerkintöjä vierailuistani tänä vuonna. Viimeksi olen kirjoittanut siitä, miten kiersin rautarengasta lumihangessa Härän vuoden kalliolla joulukuun 20 päivänä, materiaaliksi alustukselle HTDTWP tutkimuspäivään 20 maaliskuuta. Mutta pikavisiitistäni vanhan kivijalan luona kesäkuun 17 päivä, en ole kirjoittanut mitään, ehkä koska olin kiireinen ja koska vierailu oli nimenomaan pikavisiitti. Editoin materiaalista videon Calgaryn konferenssin long table -esitystä varten, jossa olimme kaksistaan Pilvi Porkolan kanssa; Hanna Järvinen ja Tero Nauha olivat mukana vain nukkeina.
 
Aiemmista vierailuistani kirjoitin usein jotakin, ja nyt kun kaikki materiaalit ovat vaarassa tuhoutua – pudotin kovalevyni lattialle, eikä se enää suostunut reagoimaan – tuntuu sitäkin tärkeämmältä kirjoittaa jotakin muistiinpanoja. Kovalevy on toki korjaajalla tutkittavana, ja päätin heti tehdä myös näistä materiaaleista tuplakopiot, mutta silti…
 
Tiikerin vuoden paikan luona käynnistä – vanhan rakennuksen puoliksi nurmettunut betonikivijalka saaren itälaidalla – ei ole paljoa kerrottavaa. Minulla oli pieni matto mukanani, ja harava, jolla huidoin pois korkeaa ruohoa ja mahdollisia hanhihyökkäyksiä. En kuitenkaan tehnyt muuta kuin miniversion yhdestä kierroksesta, ja senkin vain yhdeltä suunnalta. Melkein häpeän omaa laiskuuttani, tai arkuuttani – en halunnut rämpiä ryteikössä, josta aikoinaan sain inhottavan punkin kainalooni. Mutta sen sijaan näin hiukan vaivaa editoinnin suhteen, ja olen melko tyytyväinen lopputulokseen, joka löytyy täältä, kahtena versiona.
 
Entä kataja? Katajan luona vieraileminen oli ehkä mieluisin kaikista vuosista, yhtäältä koska oli hauska pitää sitä ”kädestä”, ja piiloutua huivin sisään, ja toisaalta koska siinä yhteydessä aloitin myös blogin pitämisen. Lisäksi vierailin kaikenlaisten katajansukuisten pensaiden luona eri puolilla maailmaa matkoillani. Niinpä palaaminen katajan luokse tuntui jotenkin merkittävältä.
 
Tarkistin originaalivideon pituuden, 20 min, ja laitoin puhelimen ajastimen varoittamaan 25 minutin kuluttua. Vasta seisoessani katajan luona tajusin, että 25 minuuttia olisi liian pitkä, koska siihen ei sisältynyt paikalle meneminen ja sieltä poistuminen. Ja sitten muistin myös, että kamerani pysähtyy itsestään 21 minuutin kuluttua – miten voinkin aina unohtaa sen. Niinpä laskin hengityksiäni saadakseni suurin piirtein kaksikymmentä minuuttia täyteen (noin 22 min), ja kun palasin katajan luo kamera oli pysähtynyt. Niinpä kuvasin uudelleen lyhyemmän jakson, jotta saisin mukaan myös kuvasta poistumisen.
 
Oli miten oli, katajan kanssa oli helppo olla, se antautui suosiolla kädestä pidettäväksi, ja sen vieressä oli sopiva kohta seisoa kanervikossa. Vasta kuvamateriaalia katsoessa tajusin, että minua tuskin erottaa pensaikosta. Ja minä kun pelkäsin, että sitruunankeltainen asuni olisi liian silmiinpistävä!
 
Tässä pari lähikuvaa katajasta: