Periaatteessa olen koko syyskuun Nidassa, Liettuan rannikolla, kansallispuistossa hiekkadyyneillä mäntykankaiden keskellä, lähellä Venäjän rajaa. Siellä on Vilnan taideakatemian ylläpitämä residenssi- ja kurssikeskus, jossa on syyskuun aikana neljä muuta taiteilijaa minun lisäkseni (katso tästä) Studioni on askeettinen ja ylellinen samalla kertaa. Askeettinen, koska se muistuttaa teollisuustiloja rakenteineen, ylellinen, koska se on työtila ja samalla asunto. Tila on todella korkea, ja yläkerran makuuhuone on kyllin tilava joogaamiseen ja kirjoitustöihin. Parasta on kuitenkin ympäröivä metsä. Siellä on ihana kävellä, mutta on vaikea “esityksellistää”. Olen kuvannut yrityksiäni muutamassa englanninkielisessä blogitekstissä.
Jotta vierailuihini puiden luona Helsingissä ja Tukholmassa ei tulisi liian pitkää taukoa, suunnittelin pikavisiitin Helsinkiin ja myös Tukholmaan kuun puolivälissä, semminkin kun joudun käymään Oslossa kokoustamassa. Eli keskelle rauhallista residenssiaikaa muodostuu pohjoismaisten pääkaupunkien pikakiertue. Paitsi pikavierailu puiden luona on matkalla toinenkin tärkeä tarkoitus: kastella huonekasvit. Vierailtuani puiden luona tänä aamuna kävinkin kääntymässä Harakassa, koska sielläkin on työhuoneellani kasveja, jotka kaipaavat vettä. Ja paluumatkalla tyhjensin vielä soutuveneeni, jossa puolestaan oli aivan liikaa vettä syyssateiden jäljiltä. Toivottavasti se nyt selviää toiset kaksi viikkoa uppoamatta. Puut sen sijaan eivät juurikaan olleet muuttuneet. Jalavan lehdistä osa oli hiukan kellastunut, vaikka ruskeat reunukset ovat luultavasti seurausta jonkinlaisesta taudista eikä syksystä. Ja lepän kanto oli aivan entisensä. Istuessani jalavan juurella tajusin, että olin tietämättäni kaivannut rutiinia. Hengähtää hetki aamuisin puun juurella ja katsella samalla merelle ei ole huono aloitus päivälle.