Ihanan aurinkoinen päivä, ja juuri sopivan kirpeä ettei maa ollut märkää. Tonttu-tädit (nimitys on keksitty jälkikäteen) tapasivat Tervasaaressa, ja havaitsivat sen erittäin siistityksi puistoksi. Ei pienintäkään pöheikköä missään, hiukan kaislikkoa rannassa, siinä kaikki. Löysimme pienen kuusikon pohjoispuolelta, ja vaikka sekin oli karsittu ja leikelty, se kuitenkin muistutti etäisesti risukkoa. Nuoressa kuusimetsässä kuivat alaoksat yleensä kasvavat melkein läpitunkemattomaksi säleiköksi tai ristikoksi. Näiden kuusten alla ja ympärillä mahtui liikkumaan, vaikka katkotut oksat kyllä helposti tökkäsivät varomatonta tunkeilijaa kasvoihin. Tonttu-assosiaatio syntyi paitsi ajankohdasta, olihan tänään ensimmäinen joulukuuta eli vanhan ajanlaskun mukaan pikkujoulu tai adventti, myös minun kirkkaanpunaisesta asustani kuusikossa, potentiaalisten joulupuiden keskellä. Vietimme kuusten kanssa hyvän tovin, enimmäkseen kumpikin omissa oloissaan.
 

 

 

 
Kun havahduin tarkistamaan kameran oli kulunut lähes tunti, mutta muistikortti oli täyttynyt jo seitsemän minuutin kuluttua. Niinpä niin, olin varmistanut että akku oli ladattu, mutta muistikorttia en muistanut. Joitakin kuvia ensimmäisistä minuuteista kuitenkin jäi talteen, todisteeksi. Lisäksi otin vielä kuvan Kirsistä risukossa, varmuuden vuoksi.
 

 
Päällimmäisenä tästä vierailusta jäi mieleen, että kuusi on aivan erityinen puu. Sen ohuet oksat kasvavat matalalla ja ovat usein kuivia pitkälle ylös runkoa pitkin. Kuusta on usein hankala lähestyä oksien muodostaman ryteikön takia, mutta joskus alimmat oksat ovat pitkiä ja vehreitä ja muodostavat suojaavan majan. Kuuseen on myös hankala kiivetä, kun oksat ovat ohuita ja usein kuivia, mutta ohuetkin oksat kantavat tyvestään yllättävän hyvin. On joka tapauksessa hullua ajatella esiintyvänsä tai tekevänsä yhteistyötä puiden kanssa. Jokainen puulaji on omanlaisensa ja puutkin ovat yksilöitä jo pelkästään koon ja iän ja kasvupaikan myötä.