Kirkas ja kuiva aamu räntäisen ja sateisen vuorokauden ja lumista loskaa tulvivien katujen jälkeen oli kuin yllätyslahja. Vaikka tuuli kirveli iholla oli ihana katsella jäätyneitä lätäköitä ja kirkasta taivasta. Ennen istumista jalavien luona kävin tyhjentämässä soutuveneen, johon kiipesin kumisaappaat jalassa – vesi oli todella korkealla. Jalavien juurella istuessa ihmettelin auringon ilmestymistä pilvien takaa kaakosta ja unohdin samalla käynnistää kameran mikrofonin. Kun huomasin sen palatessani kameran luo, sormeni olivat kohmeessa (ne kastuivat tietysti äyskäröidessä ja olivat nyt hiljakseen jäätymässä) joten päätin nauhoittaa maisemakuvaa hiukan pitempään ja siirtää äänen siitä, sen sijaan etä olisin tehnyt kaiken alusta. Lähikuvankin kohdalla tunaroin, sillä rajasin kuvan hiukan liiaksi vasemmalle, mikä paljastui vasta kun aurinko valaisin vasemmanpuoleisen rungon. Mutta olkoon. Eikä siinä vielä kaikki. Lepän kannolla istuessani ihailin puiden lomasta loistavia auringonsäteitä ja unohdin tarkistaa muistikortin, joka sitten loppui kesken nauhoituksen. Mutta tälläkin kertaa päätin hyväksyä kompromissin, pari minuuttia olisi riittävästi. Syy leväperäisyyteeni oli paitsi palelevat sormeni, myös haluni ehtiä Kuvan tutkimuspäiville. Kuulemani loppukeskustelun perusteella taisin silti menettää kiinnostavimman luennon, Jakob Lundin alustuksen “Contemporaneity, Anachrony and Historical Imagination”. Päivään mahtui paljon muutakin kiinnostavaa, mutta tietysti juuri se mitä en kuullut jäi kiinnostamaan.