Kahden viikon tauon jälkeen puisto oli pääosin ennallaan, ja jalavakin oli ihan kunnossa, vaikka lehdistä näkyi, että joku ötökkä sitä jäytää. Uutta olivat kallioilla loikoilevat ihmiset: oliko tänään todella ollut helle? Pääsin paikalle vasta illalla, koska lento Sao Paulosta, Frankfurtin kautta, laskeutui vasta viiden jälkeen. Sinänsä oli hauskaa vaihtelua vierailla puiden luona illalla, hiukan eri tunnelma tietysti, mutta käytännössä muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä lähden jo viiden maissa huomen aamulla Pohjoisnorjaan. Hullua reissaamista, kieltämättä, mutta kutsu puhumaan performanssitaiteilijoiden residenssitapahtumassa Lofooteilla on tilaisuus johon ei voi olla tarttumatta. Ja täytyihän puiden luoda ehtiä vierailemaan!
Intialainen perhe joka istui kalliolla piknikillä aivan jalavan edessä, ei ollut moksiskaan, kun menin puun alle istumaan, perheen äiti vain hiukan vilkuili ja tarkisti etten ollut vaarallinen, oletan. Kallioilla oli paljon muitakin lekottelijoita, vaikka he eivät näy kuvassa. Vaikka ilma oli lämmin ja miellyttävä, ei olisi ullut mieleenikään vähentää vaatteita ja jäädä kallioille lekottelemaan. Sao Paulossa oli viime viikolla todella kylmä, varsinkin asunnossa, joka oli suunniteltu olemaan viileä helleaikaan. Tällä viikolla ilma onneksi lämpeni. Heidän talvensa on kuin tällainen kesä. IFTR (International Federation for Theatre Research) konferenssista voisi sinänsä kirjoittaa paljonkin. Se on mittava tapahtuma, joka toistuu kerran vuodessa jossakin päin maailmaa – ensi vuonna Belgradissa – ja on usein aikamoinen kaaos. Katso konferenssin verkkosivut Mutta Sao Paulo kaupunkina olisi vielä kiinnostavampi kuvailun aihe. Se on niin valtava, että jo ensivaikutelmien kirjaaminen on ajatuksena uuvuttava. Toivottavasti ilmestyy jokin syy mennä sinne uudelleen…
Performing Landscape 