Vai peräti puun kanssa? Olen vieraillut pari kertaa viikossa Kaivopuiston mäellä Nordenskjöldin patsaan yläpuolella kasvavan viisihaaraisen – tosin yksi haara on pelkkä kanto – hopeapajun tai lehmuksen luona, enkä vieläkään ole varma mikä puu on kyseessä. Sen lisäksi olen istunut lähellä puistokatua ja lintujen ruokintapaikkaa kasvavan, aiemmin kaksihaaraisen lepän kannolla, jota ei voi olla tunnistamatta “käpyjensä” ansiosta. Koska vierailen puitten luona melko usein, sään vaihtelut vievät päähuomion, eikä esimerkiksi silmujen paisumista tai muita elämän merkkejä tule panneeksi merkille. Esimerkiksi toissapäivänä, keskiviikkona, kiiruhdin kuvaaman keskellä päivää, sadesäästä huolimatta. Puisto oli täynnä isoja lätäköitä, kylmä viima pureutui poskiin ylhäällä mäellä ja sai pitämään pipon päässä. Ainoa lohtu surkeassa märkyydessä oli, että nyt viimeisetkin jäät sulaisivat.

Torstaina tilanne oli toinen. Ensimmäistä kertaa olin todella varhain liikkeellä, sillä minulla oli tapaaminen Teatterikorkeakoululla jo kello yhdeksältä, ja halusin ehtiä kuvaamaan ennen sitä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ilma oli kylmä yön jäljiltä, maassa oli kuuraa ja lätäköt jäässä, mutta meri oli avoin. Vain rivi jäälauttoja uiskenteli valkoisena koristeraitana Harakan ja Uunisaaren ulkopuolella. Vihdoinkin oli kevättä ilmassa.
 

Tänään perjantaina aamulla oli edelleen aurinkoista ja lämpimämpää, myös kuivempaa. Puun juurella istuessani tunsin miten aurinko lämmitti ja helli, vaikka viima välillä puhalsi ylitse. Mutta tätä kirjoittaessa, iltapäivällä, sataakin yhtäkkiä lunta. Ruotsiksi sanottaisiin “aprilväder”, huhtikuun sää, mutta nyt on vielä maaliskuu.
 

 
Kuvaan videolle noin viisi minuuttia kutakin kuvaa, vaikka en luultavasti voi käyttää kuin pienen pätkän jokaisesta. Viikossa kertyy jokaista kuvaa kymmenen tai viisitoista minuuttia. Noudatan samaa periaatetta kuin vuosina 2002-2014 kuvaamassani Animal Years  sarjassa Harakan saaressa. (On itse asiassa aika hullunkurista istua puun juurella ja katsella saarta, jonne juuri nyt en pääse. Vene makaa kumollaan rannassa, ja odottaa että pesisin pois kotilot sen pohjasta.) Mutta karkean time-lapse kuvan tuottaminen ei välttämättä ole oikea tapa esiintyä puiden kanssa. Se soveltuu hyvin vuodenaikojen ja sääolosuhteiden vaihtumisen kuvaamiseen, mutta kertooko se mitään puu-partneristani? No, ehkä kertookin, kunhan lehdet puhkeavat. Silti ajattelen, että minun pitäisi löytää jokin toinen tapa esiintyä yhdessä puun kanssa, eikä pelkästään vierailla sen luona, istua sen päällä, sen runkojen ympäröimänä – vaikka onhan sellainenkin kosketus eräänlainen hidastettu tervehdys.